Paterson voitti Laineen

18.9.2004  |  15:00

Emman niukka tappio Manchesterissa

Kakkoseksi sijoitettu Emma Laine (WTA 293) oli menettänyt vain yhden pelin kahdessa ottelussa ennen kuin perjantaina kohtasi seitsemänneksi sijoitetun britti Karen Patersonin Manchesterin 10.000$ ITF-turnauksen puolivälierissä. Britti vei ensimmäisen erän 6-4, Laine toisen tie-breakilla (7-5) ja johti kolmatta erää, mutta menetti otteensa britin edetessä erävoittoon 6-4.
Nelinpelissä Emma ja Essi Laine ovat ykkössijoitettuja ja suoraan toisella kierroksella, puolivälierissä. Hollannin Tessy van de Ven loukkaantumisen vuoksi hän ja Viron Margit Rüütel antoivat Laineille luovutuksen. Laineet ovat näin välierissä, jossa kohtaavat Karen Patersonin ja Katie O’Brienin. Finaaliin ovat pelanneet jo kakkossijoitettu brittipari Hannah Collin ja Anna Hawkins. Laineet ovat olleet parina voittaneet 10.000$ -turnauksen nelinpelin helmikuussa Capriolossa, Italiassa, ja olleet välierissä 2003 Oulussa ja tämän vuoden tammikuussa Tiptonissa, Englannissa. Välieräpaikan Laineet saavuttivat myös 25.000$ -turnauksen välierissä kesäkuussa Båstadissa, Ruotsissa.
(RN)

Naisten 10.000 USD ITF-turnaus
Manchester, Englanti
Kaksinpeli
Puolivälieriä: Karen Paterson Britannia (7.) – Emma Laine (2.) 64 67(5) 64

Jaa:

Seuraava uutinen: Laineet toiseen turnausvoittoon… →