Uutiset
Oona Orpana Pajulahden TE14 -kisan puoliväieriin
18.3.2014 | 16:32
			Liikuntakeskus Pajulahdessa käydään tällä viikolla Tennis Europe 14v Junior			Tour -turnausta, Pajulahti Tournamentia.
			Kaikki poikien kaksinpelin pääsarjassa aloittaneet yhdeksän suomalaispoikaa ovat			kohdanneen parempansa. Toisella kierroksella vielä mukana olleista HVS:n Otto Virtanen hävisi nelossijoitetulle			Norjan Andreja Petrovicille, TaTS:n Roni			Rikkonen viidenneksi sijoitetulle Venäjän Ivan Zaytseville ja LTS:n Roni Hietaranta norjalaiskarsija Jakob			Grönerille.
			Tyttöjen kaksinpelissä aloitti 11 suomalaista, joista toiselle kierrokselle			meni viisi, HLK:n Bea Kivikoski,			TVS:n Cecilia Johansén ja Veera Antonen sekä HVS:n Paula Joukanen (7.) ja viime viikolla			Kaleva Openin TE16-luokan tyttöjen kaksinpelin voittanut Oona Orpana. 
			Viisikosta puolivälieriin meni tiistaina vain Oona, jolta Viron Hella Sepman			voitti toisen kierroksen ottelussa vain kaksi peliä. Puolivälierissä ykköseksi			sijoitettu Oona (TE 32) saa vastaan viidenneksi sijoitetun Venäjän Anastasia			Sukhotinan (TE 108). 
			Luokkien nelinpeleissä, joita pelataan vielä pitkälle tiistai-iltaan, on vielä			suomalaispareja mukana.			
Jaa:
 
    