Nieminen turnausvoittoon Uudessa-Seelannissa

14.1.2006  |  01:00

Ancic kukistui nopeasti

Viides ATP-turnausfinaali toi Jarkko Niemiselle hänen uransa ensimmäisen voiton 14.1. Aucklandissa, Uudessa-Seelannissa. Seitsemänneksi 430.000$ ATP-turnauksessa sijoitettu Nieminen voitti loppuottelussa, vain 61 minuutissa, viidenneksi sijoitetun Kroatian Mario Ancicin 6-2, 6-2. Jarkko hallitsi ottelua alusta loppuun eikä menettänyt kertaakaan syöttöään. Ancicin syöttö ja kämmen takkuilivat koko ottelun ajan. Jarkko Niemisen ylivoimaa ottelussa kuvaa myös se, että hän voitti ottelun viisi viimeistä peliä.
Aucklandin turnauksen vaikein ottelu Niemiselle sattuikin välierissä, jossa kuudenneksi sijoitettu Belgian Olivier Rochus sinnitteli kolme erää. Niistä kaksi viimeistä ratkesi vasta tie-breakissa. Voiton Rochusista Nieminen sai vasta kymmenennellä ottelupallolla. Sekä paikalla olleet katsojat että uusiseelantilainen media oli sitä mieltä, että Nieminen-Rochus –ottelu on ollut kaikkien aikojen paras Aucklandissa.
Jarkko Niemisen vuosi on alkanut vallan mainiosti, sillä vuoden ensimmäisellä viikolla hän eteni puolivälieriin Adelaidessa ja toisella viikolla sitten jo voitti Aucklandissa.
Voitostaan Nieminen sai 175 ATP-pistettä, jotka nostivat hänet tuoreimmalla rankinglistalla hänen kaikkien aikojen parhaimpaansa sijoitukseen, sijalle 24. Heinäkuussa 2003 Nieminen nousi sijalle 27. Palkintorahaa Nieminen sai 59.350 Usdollaria.
Paitsi omaa urahistoriaa Nieminen teki myös maansa tenniksen historiaa, sillä hän on ensimmäinen suomalaisvoittaja ATP-turnaustasolla.
-Olen niin monta kertaa edennyt välieriin ja neljästi loppuotteluunkin, mutta voittoon asti en ole ennen yltänyt. Nyt voiton jälkeen tunne on aivan uskomaton, kertoi Nieminen.
-Kova työ ja usko omiin kykyihin ja voitonmahdollisuuksiin on tämän menestyksen takana. Finaalissa tavoitteeni oli taistella joka pallosta. Pyrin pitämään pelini mahdollisimman yksinkertaisena ja se toimi. Peli pysyi uomissaan. Mario sen sijaan teki useita pakottamattomia virheitä, totesi Nieminen.
-On tärkeää saada alkuvuodesta paljon voittoja. Näin hyvin ei vuosi ole koskaan alkanutkaan. Tämä nostaa itseluottamusta ja sen turvin lähden luottavaisena Melbourneen.
-On mukavaa, että olen osaltani voinut nyt tehdä myös suomalaista tennishistoriaa, sanoi Jarkko Nieminen.
Historiallista hetkeä saattoivat suomalaiset seurata suorassa lähetyksessä Ylen TV2:sta.

Jaa:

Seuraava uutinen: Kiiski voitti Finnish… →