Nieminen kukisti legenda-Agassin

25.5.2005  |  09:00

Vastaan tulee Igor Andrejev

Tiistainen Ranskan avointen miesten kaksinpelin ensimmäisen kierroksen ottelu Roland Garrosin massalla saattoi olla uran viimeinen Andre Agassille, muttei varmasti Jarkko Niemiselle. Nieminen otti viisieräisessä ottelussa voiton luvuin 7-5, 4-6, 6-7, 6-1, 6-0.
Kolmannen erän tie-breakin jälkeen Agassin selkää jo pitempään vaivannut hermovamma vaikutti hänen liikkumisensa. Nieminen osasi taitavasti käyttää Agassin ongelmia hyväkseen ja meni komeasti jatkoon. Agassi kertoi ottelun jälkeen, että vaikka viisainta olisi ollut keskeyttää ottelu, hän ei saattanut kuvitellakaan lähtevänsä Ranskasta sillä tavoin.
Agassin onnettomat neljäs ja viides erä eivät kuitenkaan himmennä Niemisen mainiota suoritusta. Suomalaisen hyvä pelitaktiikka ja tasaväkinen taistelu kolmessa ensimmäisessä erässä osoittivat, että hänellä olisi ollut kaikki mahdollisuudet otteluvoittoon, vaikka Agassi olisi pystynyt fyysisesti parempaankin suoritukseen. Ottelun jälkeenN ieminen kertoi oppineensa lukemaan Agassin peliä. Siihen tutustumista edesauttoi turnauksen alla kaksikon puolitoistatuntinen harjoitussessio.
Jarkko Nieminen on ottanut Roland Garrosilla nyt neljä otteluvoittoa, niistä kolme kaksinpelin karsinnoissa viime viikolla. Viidennessä ottelussaan hän kohtaa itseään pari vuotta nuoremman Venäjän Igor Andrejevin, joka kukisti ensimmäisellä kierroksella Ruotsin Jonas Björkmanin. Moskovalainen on ATP-rankingissa sijalla 38. Hän otti uransa ensimmäisen ison voiton huhtikuussa Valencian ATP-turnauksessa, jossa kukisti tukun mainioita massakenttien taitureita: Espanjan Fernando Vicenten, Italian Potito Staracen sekä espanjalaiset Rafael Nadalin, Ivan Navarro Pastorin ja David Ferrerin.
Ensimmäisen ITF Futures-turnauksen voittonsa Andrejev otti vuoden 2002 juhannuksena Suomen Vierumäellä. Sen turnauksen puolivälierissä Andrejev kukisti Ruotsin Joachim Johanssonin ja finaalissa Robin Söderlingin. Vuotta myöhemmin Andrejev oli Espoossa Finnish Open ATP Challenger-turnauksen finaalissa, jossa hävisi Thierry Ascionelle. Seuraavalla viikolla hän voitti Tampereen ATP Challenger-turnauksen nelinpelin, mutta hävisi kaksinpelin finaalin Söderlingille. 
Nieminen ja Andrejev kohtaavat nyt ensimmäisen kerran.
(RN)

Jaa:

Seuraava uutinen: Teekkaritenniksen juhlakirja… →