Nieminen jatkaa Marseillessa

16.2.2007  |  15:20

Tappio nelinpelissä

Jarkko Nieminen on selvittänyt tieltään kaksi ranskalaispelaajaa Marseillen 510.250 euron ATP-turnauksessa ja kohtaa puolivälierissä kolmannen ranskalaisen.
Ensimmäisellä kierroksella lucky loser Jeremy Chardy pakotti Niemisen kolmeen kolmeen tie-breakiin saakka edenneeseen erään ja kolme erää vaati karsija Nicolas Mahutkin torstaina. Nieminen vei ottelun nimiinsä luvuin 6-4, 3-6, 6-3.
Puolivälierissä perjantaina hän kohtaa villillä kortilla kisaan mukaan päässeen Julien Benneteaun. Mikäli Nieminen voittaa ottelun hän pääsee ranskalaisista, sillä vastaan tulee voittaja ottelusta Marcos Baghdatis-Mikhail Youzhny.
Myös nelinpelissä Nieminen ja Ruotsin Robin Söderling saivat ranskalaisvastustajat puolivälierissä. Nämä neljänneksi sijoitetetut Arnaud Clement ja Michael Llodra veivät voiton pohjoismaisista vastustajistaan luvuin 6-2, 6-3.

Jaa:

Seuraava uutinen: Laineella ei arpaonnea… →