Naisten nelinpelin ja sekanelinpelin mestarit selvillä

5.7.2008  |  09:00

Laine/Salonen ja Holmberg/Piiroinen mestariparit

Tämäpäiväisen naisten kaksinpelin loppuottelun pelaajat HVS:n Heini Salonen ja TaTS:n Jennifer Holmberg ovat ehtineet ottaa kumpikin jo yhden yleisten luokkien mestaruuden Iisalmessa. Kaksinpelin kakkossijoitettu Holmberg voitti seurakaverinsa Hannu Piiroisen kanssa sekanelinpelin mestaruuden. Finaalissa tamperelaiset voittivat turkulaiset, ÅLK:n Emma Falckin ja Axel Wariksen 6-1, 6-4. Falk ja Waris voittivat välierissä kakkosiksi sijoitetut porilaissisarukset Juulia ja Tuomas Mannerin 6-4, 4-6 10-5(ottelutie-break). Sekanelinpelissä oli viisi paria.
Yksi pari vähemmän oli naisten nelinpelissä, jossa mestaruus meni HVS:n kaksikolle Essi Laine/Heini Salonen. Ratkaisu venyi ottelutie-breakiin asti: Smashin sisarukset Anni ja Ninni (Alexandra) Hietaniemi kukistuivat 4-6, 6-2, 10-7.
Miesten nelinpelin loppuottelu pelataan Iisalmessa lauantaina klo 13 alkaen. Loppuotteluun ovat selvittäneet tiensä ykkössijoitettu tatsilaispari Lauri Kiiski/Hannu Piiroinen sekä sijoittamattomat OVS:n Veli-Pekka Antila ja HVS:n Tapio Nurminen. Matkalla finaaliin Antila/Nurminen pudotti kolmossijoitetu Tuomo Ojalan ja Ismo Rönkön puolivälierissä ja kakkossijoitetut Jesse Kiurun ja Tommy Laineen välierissä. Antila/Nurminen –parilla on ennestään sisäkenttien nelinpelimestaruus vuodelta 2006 ja ulkokenttien mestaruuksia jo neljältä vuodelta 1996, 1997, 2002 ja 2005. Tämän lisäksi Nurmisella on kaksi ulkokenttien nelinpelimestaruutta Lassi Ketolan kanssa vuosilta 2003 ja 2007. Lauri Kiiski voitti ulkokenttien miesten nelinpelin vuonna 2006 yhdessä Miikka Kankaan kanssa.

Jaa:

Seuraava uutinen: Salonen ja Heliövaara… →