Micke Kontinen ja Pöllänen/Sillanpää kakkosia Kotkassa

19.8.2013  |  08:29

Micke Kontinen parantaa turnaus turnaukselta esityksiään Suomessa pelattavissa miesten 10.000$ ITF Futures -turnauksissa. Viikko sitten Vierumäellä hän eteni välieriin ja sunnuntaina Kotkassa SL Systems Openissa hän oli kaksinpelin loppuottelussa.

Sijoittamaton Italian Matteo Donati (ATP 901) ei ollut Vierumäen turnauksessa. Kotkassa hän eteni loppuotteluun erääkään menettämättä ja sai vastaansa viidenneksi sijoitetun Micke Kontisen. Micke pelasi ennen finaalia kaksi kolmieräistä ottelua, joissa kohtasi ranskalaispelaajia: puolivälierissä hän voitti neljänneksi sijoitetun Maxime Chazalin ja välierissä ykköseksi sijoitetun, Vierumäen turnauksen kaksinpelin voittajan Tak Khunn Wangin (ATP 407), jolle hävisi Vierumäen välierissä. Wang oli voittanut puolivälierissä Henrik Sillanpään, samoin kolmessa erässä
Loppuottelun ensimmäisen erän Donati vei täpärästi 7-5 ja Micke toisen selvin numeroin 6-2. Kolmannen erän Donati vei sitten jo 6-1.

Tämä oli 18-vuotiaan Donatin uran ensimmäinen ITF Futures -turnauksen kaksinpelin voitto. Tältä vuodelta on voitto nelinpelissä.

Nelinpelissä suomalaisvoitto oli lähellä. Neljänneksi sijoitetut Herkko Pöllänen ja Henrik Sillanpää veivät finaalin Viron Vladimir Ivanovia ja Venäjän Yan Sabaninia vastaan ottelutie-breakiin, jossa joutuivat kuitenkin taipumaan kolmossijoitetuille 6-10.

SL Systems Open
Miesten 10.000$ ITF Futures
10.-18.8.2013 Kotka
Kaksinpeli

Puolivälieriä: Tak Khunn Wang Ranska (1.)  – Henrik Sillainpää 57 62 62, Micke Kontinen (5.) – Maxime Chazal Ranska (4.) 26 61 63
Välieriä: Kontinen – Wang 46 76(2) 64
Loppuottelu: Matteo Donati Italia – Kontinen 75 26 61
Nelinpeli
Puolivälieriä: Matteo Donati/Edoardo Eremin Italia (1.) – Mika Kosonen/Anton Pavlov Viro 63 61, Vladimir Ivanov Viro/Yan Sabanin Venäjä (3.) – Timi Kivijärvi/Ristomatti Lanne (villi kortti) 64 61, Herkko Pöllänen/Henrik Sillanpää (4.) – Patrik Niklas-Salminen/Joel Popov 67(4) 61 [10-8], Ryota Kishi Japani/Ronald Slobodchikov Venäjä – Sami Huurinainen/Jesper Saarni (2.) 57 64 [10-6]
Välieriä: Pöllänen/Sillanpää – Kishi/Slobodchikov 61 61
Loppuottelu: Ivanov/Sabanin – Pöllänen/Sillanpää 62 46 [10-6]

 

 

Micke Kontinen

Herkko Pöllänen

Henrik Sillanpää 

Jaa:

Seuraava uutinen: Huurinainen, Kaverinen, Lanne… →