Martin van Daalenista Tennisliiton päävalmentaja

18.12.2012  |  16:21

Martin van Daalen
Kuva: Pekka Sipola

 

Martin van Daalen päävalmentajaksi Suomen Tennisliittoon

Suomen Tennisliitto on rekrytoinut valmennusjärjestelmänsä uudistamiseen päävalmentajan, joka tulee  vastaamaan koko suomalaisen huipputenniksen pitkäjänteisestä kehittämisestä.
Tehtävään on palkattu Martin van Daalen, 56, joka viimeksi on toiminut Floridassa, Yhdysvalloissa, mutta sitä ennen pitkään Hollannissa.
Sopimus on tehty 1 + 3 vuotiseksi.  Van Daalen aloittaa työssään 1.2.2013.

– Martin van Daalenin vankan ammattitaidon ja pitkän kokemuksen avulla pyrimme laajentamaan valmentajien osaamista eri puolilla Suomea ja vauhdittamaan koko valmennuskulttuurin muutosta seuratasolla, toteaa Suomen Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho.
– Olemme tekemässä erittäin merkittäviä rakenteellisia muutoksia suomalaisessa tenniksessä, joilla tuemme pelaajien kehittymistä sekä valmentajien osaamisen lisääntymistä, painottaa Purho. – Päävalmentajan työn rinnalla olemme aloittaneet kansainvälisen akatemiayhteistyön ruotsalaisen Good to Great -akatemian kanssa, jossa pelaajien ja valmentajien kehittämisestä tulevat vastaamaan akatemian omistajat Magnus Norman, Mikael Tillström ja Nicklas Kulti.

Toimitusjohtaja Purho kertoo, että avoimeen, kansainväliseen hakuun tuli yli 60 hakemusta eri puolilta maailmaa.
– Edellytimme valittavalta henkilöltä näyttöjä pelaajien valmentamisesta nuoresta aikuishuipuksi, pitkäaikaista kokemusta korkeatasoisten nuorten ja ammattilaispelaajien valmentamisesta sekä kokemusta kokonaisvaltaisen valmennusohjelman rakentamisesta, luetteli Purho.
Päävalmentajan päätyö on vastata pelaajien kehittämisestä sekä valmentajien osaamisen lisäämisestä. Perusajatuksena on tukea pelaajia omassa harjoitusympäristössä auttamalla henkilökohtaista valmentajaa ja pelaajaa päivittäisvalmennuksessa sekä luomalla mahdollisuuksia kansainväliseen harjoitteluun pelaajan niin itse halutessaan.

– Odotan innostuneena, että pääsen johtamaan  pelaajien kehittämisohjelmaa, mutta vielä enemmän sitä, että kyseessä on aivan uusi ohjelma, sanoo päävalmentaja van Daalen. – Siitä minulla on kokemusta jo ennestään, sillä olen itsekin ollut rakentamassa tällaista ja otan uuden haasteen mielelläni vastaan.
– Suomen Tennisliitto  organisoi valmennusjärjestelmänsä uusin, innovatiivisin ajatuksin, jotta se voi tukea  tulevaisuuden pelaajien kehitystä.
Van Daalen uskoo, että yhteistyö Good to Great -akatemian tasokkaiden pelaajien ja valmentajien kanssa tarjoaa suomalaispelaajille hyviä uusia harjoitusmahdollisuuksia ja monipuolisia kokemuksia.
– Minut on otettu hienosti vastaan Suomessa ja toivon, että kokemukseni ja osaamiseni nostaa Suomen tenniksen tasoa eri puolilla maata, kiittelee van Daalen. – Tavoitteeni on käydä kaikissa huippuseuroissa säännöllisesti ja tukea heidän valmennustoimintaansa.
– Jotta suomalaispelaajat kehittyisivät, tarvitaan osaavia valmentajia. Yksi tärkeimmistä työni osa-alueista on valmentajakoulutus. Tavoitteeni on kehittää nykyistä valmennuskoulutusta vastaamaan entistä paremmin tulevaisuuden pelaajien tarpeita vastaavaksi.
– Aloitan virallisesti  tehtävässä 1.2.2013. Tavoitteena on rakentaa Suomen Tennisliiton  valmennusjärjestelmästä  yksi Euroopan kiinnostavimmista ja lupaavimmista.

Alla olevasta linkistä aukeaa poimintoja päävalmentajan aiemmista työtehtävistä

 

 

Jaa:

Seuraava uutinen: RoVS 2 voitti… →