Makedonia voitti Suomen 3-2

25.9.2006  |  12:00

Rusevski otti viidennen erän 6-4

Makedonia meni 3-2 voitolla Suomesta Davis Cupin Eurooppa/Afrikan I ryhmään, kun ottelu saatiin vihdoin päätökseen maanantaina puolilta päivin. Joukkueiden kakkospelaajat jatkoivat sunnuntai-iltana kesken jäänyttä ottelua tilanteesta 4-2 Rusevskin johdossa.
Timo Niemisellä oli syöttövuoro, mutta hän menetti syöttönsä yhdestä pelipallosta huolimatta. Pelissä pelattiin 12 pistettä, nähtiin pitkiä palloralleja ja pelattiin varovasti tunnustellen jokaisen pisteen merkitys tietäen.
Paineita tunsi varmasti myös Rusevski, sillä hän hävisi seuraavassa pelissä oman syöttönsä. Timo mursi Rusevskin ensimmäisellä pelipallolla pistäen rohkeasti stopparin Rusevskin tavoittamattomiin. Tilanne oli 3-5 ja Nieminen syötti. Rusevski löi pari peruslyöntiä pitkäksi ja yhden puolivolleyn leveäksi. Kaksoisvirheestä huolimatta Timo päätti pelin edukseen Rusevskin lyötyä pallon leveäksi pitkän pallorallin päätteeksi.
5-4 johdossa Rusevski lähti syöttämään voittoa Makedonialle. Kaksi ensimmäistä syötönpalautusta Timo löi verkkoon, mutta kolmannen pisteen Rusevski pelasi kämmeneltä pitkäksi. Neljännessä pisteessä Timon syötönpalautus jäi lyhyeksi ja Rusevski ryntäsi verkolle lyöden puolivolleyn Timon rystypuolelta läpi. Makedonia oli pisteen päässä noususta I ryhmään. Timon kämmenlyönti takarajalta ulos käynnisti villit makedonialaiset voitonjuhlat, joita sadatta DC-maaotteluaan pelaava Suomen joukkue ei jäänyt seuraamaan. Makedenia on kahdessa vuodessa noussut III ryhmästä ykköseen. Suomi-voitto oli Makedonialle yhdeksäs perättäinen.
Suomen 101. DC -ottelu on ensi vuonna Eurooppa/Afrikan II ryhmässä, jossa paikkansa säilyttivät Suomen lisäksi Norja, Kreikka, Slovenia, Algeria, Kypros, Unkari, Bulgaria, Latvia ja Puola. I ryhmästä sinne putosi Ukraina ja Marokko. III ryhmästä kakkoseen nousivat Tanska, Nigeria, Monaco ja Viro. Davis Cupin ensi vuoden kaaviot arvotaan torstaina Roomassa.
(RN)

Predrag Rusevski – Timo Nieminen 6-4, 6-4, 2-6, 4-6, 6-4

Jaa:

Seuraava uutinen: Suomalainen välierissä Nottinghamissa… →