Mailan päivää vietetään 17.5.2012

2.4.2012  |  14:14

Tervetuloa viettämään tennisväen yhteistä Mailan päivää 17.5.2012. Kaikilla liiton jäsenseuroilla on mahdollisuus osallistua järjestämällä oma tapahtuma. Yhteisenä tavoitteenamme on, että saamme mahdollisimman paljon sekä omaa väkeä että lajia vielä harrastamattomia tenniksen pariin Mailan päivänä.

Tennisliitto on luonut seuroille Mailan päivää varten erilaisia toimintamalleja, joista kukin seura voi – resurssiensa mukaan – ottaa itselleen sopivia osia. Malleja on kilpailuista, alkeiskurssista, minitenniksestä ja paljosta muusta. Seurojen omat toimintaideat ovat nekin tervetulleita.

Mailan päivänä järjestetään myös ennätystehtailu, jossa yritetään rikkoa viime vuoden 101.647 lyöntiä puolen tunnin aikana. Tennisliitto palkitsee kolme seuraa: 1) eniten lyöntejä ennätyskisassa, 2) eniten lyöntejä suhteessa seuran jäsenmäärään ennätyskisassa sekä 3) muuten erityisen hyvät järjestelyt tapahtumassa.

Jokainen Mailan päivään osallistuva seura saa viestintäapua ja infomateriaalia. Mailan päivä lanseerataan mediaan valtakunnallisella ja paikallisella tasolla. Tennisliitto toimittaa ilmoittautuneille seuroille julisteita ja lehdistötiedotepohjan, joita voi hyödyntää viestinnässä. Lisäksi liitto tiedottaa Mailan päivästä omilla kotisivuillaan ja Tennislehdessä.

Tehdään Mailan päivästä yhteinen, valtakunnallisesti näyttävä tapahtuma, joka huomataan. Kerrotaan koko Suomelle, mitä tennisseurat voivat suomalaisille tytöille ja pojille, miehille ja naisille tarjota.

Lue lisäohjeita Mailan päivän käsikirjasta.

Ilmoittaudu Mailan päivän tapahtuman järjestäjäksi täällä.

Jaa:

Seuraava uutinen: Timo Niemiselle tappio… →