M.Kontiselle ja T.Niemiselle tappiot Båstadin kakkosfuturessa

13.5.2013  |  15:33

Båstadissa, Ruotsissa pelataan tällä viikolla toista miesten ja naisten ”kymppitonnia”.
Miesten kaksinpelissä arpa heitti Micke Kontisen (ATP 953) edellisviikon tapaan ykkössijoitettua Italian Simone Vagnozzia (ATP 286) vastaan. Vagnozzin voittolukemat Mickestä olivat tuolloin 6-3, 6-3, nyt 6-3, 6-1.
Nelossijoitettu Timo Nieminen (ATP 389) kohtasi vanhan tutun vastustajan Ruotsin Jacob Adaktussonin (ATP 1455). 31-vuotias Nieminen ja 32-vuotias Adaktusson kohtasivat ensimmäisen kerran jo 16 vuotta sitten juniorien ITF-kisassa Västeråsissa ja 11 vuotta sitten Saksan ITF Satellite Circuitin osakilpailussa. Nyt kolmannessa kohtaamisessa Adaktusson vei voiton luvuin 6-3, 7-5.
Henrik Sillanpää käynnistää urakkansa tiistaina, jolloin hän kohtaa Ruotsin Andre Göranssonin.
Toissa viikolla Karlskronassa 10.000$ ITF Futures -turnauksen loppuotteluun karsinnoista sensaatiomaisesti nousseen Herkko Pölläsen ei onnistunut selvittää karsintoja, vaan taival taittui toisella kierroksella Saksan Tobias Hinzmanniin. Pölläsen Karlskronasta saamat 10 ATP-pistettä veivät hänet 13.5. ilmestyneellä ATP-rankinglistalla heti sijalle 955.
Sillanpää ja Herkko Pöllänen olivat nelinpelin kaaviossa, mutta pari on antanut luovutusvoiton ykkössijoitetuille ruotsalaisille Jesper Brunströmille je Markus Erikssonille. Luovutuksen antoivat mys Micke Kontinen ja Isak Arvidsson Norjan Joachim Bjerkelle ja Tanskan Soren Wedegelle. Nelinpelin neljänneksi sijoitettuja ovat Henri Kontinen ja Timo Nieminen, joilla on vastassaan ranskalaiset Yanais Laurent ja Constant Lestienne.

Miesten 10.000$ ITF Futures
11.-18.5.2013
Båstad, Ruotsi
Kaksinpelin karsinta
1.kierrosta: Andre Göransson Ruotsi (12.) – Elmo Kekkonen 61 61, Herkko Pöllänen – Marc Ferrigno Tanska (7.) 63 64, Magnus Broms Ruotsi – Otto Päivinen (8.) 64 63
2.kierrosta (voittajat pääsarjaan): Tobias Hinzmann Saksa (11.) – Pöllänen 46 62 62
Kaksinpelin pääsarja
1.kierrosta: Simone Vagnozzi Italia (1.) – Micke Kontinen 63 61, Jacob Adaktusson Ruotsi – Timo Nieminen 63 75
Nelinpeli
1.kierrosta: Jesper Brunström/Markus Eriksson Ruotsi (1.) – Herkko Pöllänen/Henrik Sillanpää wo, Joachkim Bjerke Norja/Soren Wedege Tanska – Isak Arvidsson Ruotsi wo. 

 

Micke Kontinen

Timo Nieminen

Herkko Pöllänen

Jaa:

Seuraava uutinen: Gulbis voitti Jarkon… →