Liisa Vehviläinen TE14-kisan pääsarjaan Tukholmassa

18.2.2014  |  08:53

 

Lidingössä, Tukholman liepeillä, pelataan tällä viikolla Tennis Europe 14v Junior Tour -turnausta.
Tyttöjen karsinnasta pääsarjaan nousi Good to Great -akatemiassa Ruotsissa valmentautuva KTS:n Liisa Vehviläinen. Ensimmäisessä ottelussa hän oli lujilla ruotsalaiskarsija Olivia Pezon kanssa, mutta toisella kierroksella karsinnan viidenneksi sijoitettu Ielyzaveta Skorohkodova kukistui jo varsin selvästi.
TVS:n Cecilia Johansénin taival taittui karsinnan viimeisellä kierroksella, kun hän koki tappion ykkössijoitetulle Serbian Andrijana Stoilkovicille. HVS:n Nicola Ussherin tie katkesi avausotteluun.
Tyttöjen pääsarjassa on kolme suomalaista: HVS:n Oona Orpana (4.) ja Paula Joukanen (7.) sekä karsija Liisa Vehviläinen. Nelinpelin kaavio tehdään myöhemmin tiistaina.
Poikien pääsarjassa on vain yksi suomalainen, TaTS:n Peetu Pohjola. Hän ei saanut karsinnoista seurakseen muita suomalaisia, sillä TaTS:n Roni Rikkonen koki tappion toisella ja Smashin Anttoni Kinnunen ensimmäisellä kierroksella.

 

TE14 Junior Tour -turnaus
16.-22.2.2014 Tukholma, Ruotsi

Pojat 14
Kaksinpelin karsinta
1.kierrosta: Roni Rikkonen – Jonas Engström Ruotsi (9.) 75 61, Kasper Qvarfordt Ruotsi – Anttoni Kinnunen (5.) 26 62 64
2.kierrosta (voittajat pääsarjaan): Jakob Groener Norja (3.) – Rikkonen 61 63
Tytöt 14
Kaksinpelin karsinta
1.kierrosta: Cecilia Johansén (15.) – Lilly Haseth 75 63, Leticia Temirhanova Ruotsi – Nicola Ussher (4.) 63 75, Liisa Vehviläinen (14.)  – Olivia Pezo Ruotsi (villi kortti) 64 67(9) 62
2.kierrosta (voittajat pääsarjaan): Andrijana Stoilkovic Serbia (1.) – Johansén 63 62, Vehviläinen – Ielyzaveta Skorohkodova Ukraina (5.) 64 61

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Viisi suomalaista tavoittelee… →