Leivo kolmeen mestaruuteen Vaasassa

13.6.2006  |  10:00

TaTS:n tytöt 12v ja 16v Suomen mestareita

TaTS:n Ella Leivo kahmi kaikki kolme ikäluokkansa 12v ulkokenttien Suomen mestaruutta Vaasassa viikonvaihteessa. Kaksinpelin finaalissa kukistui Smashin Julianna Heino, jonka kanssa hän voitti nelinpelin mestaruuden. Sekanelinpelissä mestaruus tuli seurakaveri Saska Huttusen parina.
TaTS:aan meni myös tytöt 16v kaksinpelin mestaruus. Kisan ykkössijoitettu Miia Liimatainen joutui kisassa tiukimmille puolivälierissä HyTS:n Else Virtasen kanssa. Finaalissakin kukistui hyvinkääläinen, kolmanneksi sijoitettu Hanna Jahkonen 6-3, 6-3. Välierissä finalistit kohtasivat smashiläiset: Liimatainen voitti Katja Verhon ja Jahkonen Ninni Hietaniemen. Ikäluokan nelinpelin mestaruudesta ei Vaasassa pelattu.
20-vuotiaiden Suomen mestaruuksista pelataan kerran vuodessa, ulkokentillä. Vaasan SM-kisoissa pystyyn saatiin vain miesten luokat, naisten luokkiin ei ilmoittautunut riittävästi osallistujia.
Kaksinpelin voitti ykkössijoitettu LVS:n Antti Saari, joka välierissä kukisti kolmanneksi sijoitetun ETK:n Hubert Nervanderin. Kaavion alaosassa sen sijaan jylläsivät sijoittamattomat: HyTS:n Sauli Jääskeläinen kukisti kakkossijoitetun Satan Antti Vallilan ja eteni välieriin, jossa hävisi niin ikään sijoittamattomalle Satan Ilja Orrelle kolmessa erässä. Loppuottelussa Orre sai tunnustaa Antti Saaren paremmakseen 2-6, 4-6.
Luokan nelinpelin Suomen mestaripari on sijoittamaton Tommy Laine ÅLK/Rene Lindberg ETK, joka välierissä kukisti ykkössijoitetun parin Lauri Larvus/Antti Saari ja loppuottelussa kakkossijoitetut Kim Danielssonin ja Hubert Nervanderin, molemmat kolmessa erässä.

Juniorien 12v, 16v ja miesten 20v
ulkokenttien SM-kisat
Vaasa 8.-12.6.2006
Järj:T-61

Tytöt 16v
Kaksinpeli
Välierät: Miia Liimatainen TaTS (1.) – Katja Verho Smash 61 62, Hanna Jahkonen HyTS (3.) – Alexandra Hietaniemi Smash 62 62
Loppuottelu: Liimatainen – Jahkonen 63 63
Tytöt 12v
Nelinpeli
Välierät: Julianna Heino Smash/Ella Leivo TaTS – Jaana Pohjaranta PVS/Laura Yrjö-Koskinen HyTS 61 62, Catharina Lindahl HLK/Annika Sillanpää TaTS – Karoliina Kuutti KLK/Lotta Sarpola JTS 61 75
Loppuottelu: Heino/Leivo – Lindahl/Sillanpää 63 63
Pojat 12v
Nelinpeli
Loppuottelu: Alex Helistén/Nicolas Nietosvaara Sata (2.) – Marko Karonen/Herkko Pöllänen HVS (1.) 61 64
Sekanelinpeli 12v
Loppuottelu: Ella Leivo/Saska Huttunen TaTS (2.) – Annika Sillanpää TaTS/Herkko Pöllänen HVS (1.) 63 63
Miehet 20v
Kaksinpeli
Välierät: Antti Saari LVS (1.) – Hubert Nervander ETK (3.) 63 62, Ilja Orre Sata – Sauli Jääskeläinen HyTS 46 64 62
Loppuottelu: Saari – Orre 62 64
Nelinpeli
Välierät: Tommy Laine ÅLK/Rene Lindberg ETK – Lauri Larvus/Antti Saari LVS 61 46 62, Kim Danielsson/Hubert Nervander ETK (2.) – Henri Laine/Aleksi Välilä ÅLK 62 75
Loppuottelu: T.Laine/Lindberg – Danielsson/Nervander 46 76 64

Jaa:

Seuraava uutinen: T.Nieminen Gdyniassa… →