Lambi Street Tennis Tour täydessä vauhdissa – kevään aikana yli 10 000 lasta liikkuu ja tutustuu kiertueen avulla tennikseen

29.4.2022  |  11:05  |  Raportit, Seurat

Suomen Tennisliiton ja tennisseurojen järjestämä Lambi Street Tennis Tour järjestetään kevään ja syksyn aikana. Kiertueen tavoitteena on tehdä tennistä tutuksi koulujen ja päiväkotien oppilaille ja opettajille sekä saada tennisseuroihin uusia harrastajia.

Kiertue on ollut täydessä vauhdissa huhtikuun ajan – olemme vierailleet jo Ilmajoella, Valkeakoskella, Helsingissä, Vantaalla, Lahdessa, Kauniaisissa, Jyväskylässä, Ruskossa ja Hämeenlinnassa. Yhteensä kevään aikana käymme 28 paikkakunnalla ja 68 koulussa ja päiväkodissa liikuttaen yli 10 000 lasta.

Lambi Street Tennis Tourin lähettiläänä toimii Suomen kaikkien aikojen kaksinpelaaja Jarkko Nieminen.

– Street Tennis -toiminta on mielestäni todella tärkeää, koska sitä kautta useammat nuoret ja lapset pääsevät tutustumaan lajiin. Muistan omasta nuoruudestani millainen rikkaus se oli kokeilla erilaisia lajeja ja juttuja. Tätä kautta nuoret pääsevät tenniksen pariin ja näin tämä on myös väylä, jos innostuu, paikallisiin harrasteryhmiin ja seuroihin. Pääsee kasvattamaan kipinää lajin suhteen entisestään, sanoo Nieminen.

Tennisliiton Instagramissa ja Facebookissa julkaistaan tulevien viikkojen aikana ulkotreenejä, joita voit tehdä vaikka kotipihallasi!

TUTUSTU KIERTUEEN PÄÄKUMPPANIIN LAMBIIN

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Suomen Tennisliitto (@tennisfin) jakama julkaisu

Jaa:

Seuraava uutinen: Ruusuvuori hävisi Runelle… →