Laine kohtaa Bondarenkon

14.6.2005  |  09:00

Ketola nelinpelissä toiselle kierrokselle

Emma Laine (WTA 132) on Wimbledonin naisten kaksinpelin karsinnoissa sijoitettu sijalle 18. Hän saa vastaansa ensimmäisellä kierroksella Ukrainan Katerina Bondarenkon (WTA 234). Naiset ovat kohdanneet tätä ennen neljä kertaa ja neljä kertaa Bondarenko on ottanut voiton, kolme ensimmäistä voittoa ovat kansainvälistä junioriturnauksista, neljäs naisten 10.000$ ITF-turnauksessa Oulussa vuonna 2003. Kaikki nämä ottelut on pelattu massakentillä.
Laineelle tämä on hänen ensimmäinen Wimbledoninsa naisten luokassa. Tämän vuoden Grand Slam-turnausten kaksinpelin karsinnoissa Laine hävisi Australiassa tammikuussa ensimmäisellä kierroksella, Ranskan avoimissa toukokuussa hän eteni karsintojen kolmannelle kierrokselle.
Ottelut käynnistyvät Wimbledonin karsinnoissa Roehamptonissa, Lontoon liepeillä tänään Suomen aikaa klo 13. Laineen ja Bondarenkon ottelu pelataan kolmantena otteluna kentällä 15. Tuomas Ketolan ja Tanskan Kristina Plessin miesten kaksinpelin toisen kierroksen karsintaottelu pelataan päivän neljäntenä kentällä 3.
Sekä miesten että naisten kaksinpelin karsinnoista pääsee kolmella voitolla pääsarjaan. Miesten 128 pelaajan kaaviosta pääsarjaan pääsee 16 pelaajaa, naisten 96 pelaajan kaaviosta 12 pelaajaa. Pääsarjojen kaaviot ovat yhtä suuret, niissä on kummassakin 128 pelaajaa.
Ketola on mukana nelinpelin karsinnoissa parinaan Kanadan Frederic Niemeyer. Ensimmäisellä kierroksella kaksikko otti voiton romanialaisparista Florin Mergea/Gabriel Moraru luvuin 6-4, 6-4, toisella kierroksella he kohtaavat karsintojen ykköseksi sijoitetut tshekit Lukas Dlouhyn ja David Skochin. Ketola ja Niemeyer yrittivät parina Wimbledonin pääsarjaan myös vuonna 2003, mutta tuolloin tuli tappio karsintojen toisella kierroksella.
(RN)

Wimbledon 2005
Karsinnat, Roehampton, Englanti 13.-16.6.

Nelinpeli
1.kierrosta: Tuomas Ketola/Frederic Niemeyer Kanada – Florin Mergea/Gabriel Moraru Romania 64 64

Jaa:

Seuraava uutinen: 10 suomalaista Savitaipaleen… →