Lahjakkuuksien tukiohjelman päätökset

16.6.2010  |  21:38

Suomen Tennisliitto käynnisti vuoden 2010 alussa lahjakkuuksien tukiohjelman, jonka tavoitteena on tukea lahjakkuuksien harjoittelemista ja kansainvälistä kilpailemista taloudellisesti ja toiminnallisesti sekä tiivistää yhteistyötä lahjakkuuksien harjoittelun ja kansainvälisen kilpailemisen tukemisesta seurojen, vanhempien, valmentajien ja pelaajien osalta. Samalla suunnataan ja keskittämään voimavaroja entistä tarkemmin huippulahjakkuuksiin. Tennisliiton huipputennis- ja maajoukkuetoimikunta on myöntänyt lahjakkuuksien tukiohjelman puitteissa seuraaville pelaajille tukea ajalle 1.7.-31.12.2010.

Micke Kontinen        2000 euroa
Henri Laaksonen    2000 euroa (tuki maksetaan pelaajan palauduttua loukkaantumisesta ja palattua kansainvälisiin kilpailuihin)
Heini Salonen         1500 euroa
Herkko Pöllänen      1000 euroa
Petra Piirtola            1000 euroa (tuki maksetaan pelaajan palauduttua loukkaantumisesta ja palattua kansainvälisiin kilpailuihin)

Tuki on tarkoitettu pelaajan kansainvälisen kilpailemisen kuluihin sekä valmennuksen laadun parantamiseen. Stipendin kulut tulee kohdistaa edellä mainittuihin toimintoihin.

Tuen maksamista varten pelaajien tulee toimittaa harjoitus- ja kilpailusuunnitelma loppuvuoden osalta. Nuorempien pelaajien ja heidän henkilökohtaisten valmentajien (Pöllänen ja Piirtola) tulee sitoutua myös kahteen vuosittaiseen tapaamiseen/kehityskeskusteluun, jossa käydään vuosisuunnitelmaa ja tavoitteita läpi sekä varmistetaan päivittäisen harjoittelun suunnitelmallisuutta ja laatua. Loppu vuoden harjoitus- ja kilpailusuunnitelma tulee toimittaa Teemu Purholle viimeistään 31.7.2010 mennessä, tapaamiset sovitaan elokuun lopulle.

Jaa:

Seuraava uutinen: Luokkasuositus kilpailuihin osallistuville… →