Uutiset
Lähiliiga mukaan TennisÄssään – uusi joukkuemuotoinen hallisarja tuo monipuolisuutta kilpailutarjontaan
2.7.2026 | 11:36 | Ennakot
Suosittu tenniksen harrastesarja Lähiliiga siirtyy Tennisliiton kilpailujärjestelmän alle TennisÄssään kaudesta 2026-2027 alkaen.
Lähiliiga on kasvanut viime vuosina merkittäväksi joukkuemuotoiseksi hallisarjaksi. Kaudella 2025-2026 sarjaan osallistui yhteensä 189 joukkuetta ja 804 pelaajaa, ja otteluita pelattiin lähes 800 kahdeksan kuukauden aikana. Lähiliiga toimii Uudenmaan alueella eri tennishalleissa.
Jatkossa sarjan kaikki ottelut kirjataan TennisÄssään ja niistä kertyy pelaajille virallisia tasopisteitä.
”On hienoa, että saamme uuden joukkuemutoisen hallisarjan mukaan TennisÄssään. Lähiliiga tuo lisää pelimahdollisuuksia eri tasoisille pelaajille ja vahvistaa kilpailujärjestelmän kokonaisuutta entisestään. Näemme tärkeäksi pelaajien kannalta sen, että mahdollisimman suurelta osin kilpailutarjonta ja sen eri mahdollisuudet löytyvät samasta paikasta”, sanoo kilpailupäällikkö Raisa Törnroos-Heinonen.
Tasopistelaskennassa hallisarjoista otetaan huomioon pelaajan kaksi parasta ottelua. Osallistuminen vaatii harrastelisenssin – seuran jäsenyys ei ole pakollinen.
Matala kynnys osallistua – joukkueet kasataan vapaasti
Lähiliigan keskeinen vahvuus on matala osallistumiskynnys ja joustava joukkueen muodostaminen. Joukkueen voi koota vapaasti esimerkiksi kaveriporukasta, ja pelaajia voi lisätä kauden aikana ilman rajoituksia.
Otteluohjelma laaditaan valmiiksi koko kaudelle, joten pelaajien ei tarvitse sopia peliaikoja keskenään – pelipäivä, kellonaika ja pelipaikka ovat tiedossa heti kauden alusta alkaen. Sarja on saanut runsaasti kehuja pelaajilta selkeästi konseptista ja hyvin hoidetusta organisoinnista.
”Lähiliigan idea on tehdä pelaamisesta mahdollisimman helppoa ja yhteisöllistä. Haluamme tarjota laadukkaita joukkuepelejä helposti saataville kaiken tasoisille ja ikäisille pelaajille”, kertoo Lähiliigasta vastaava Reima Wallin.
Tuleva kausi käynnistyy syksyllä
Kauden 2026-2027 ottelut käynnistyvät syksyllä; runkosarja pelataan syyskuun puolivälistä huhtikuun loppuun. Finaalit ja karsinnat pelataan toukokuussa. Lähiliigassa pelejä pelataan keskimäärin kerran kuukaudessa, mikä tukee harrastajille sopivaa rytmiä.
Sarjamuotoja on tarjolla useille eri kohderyhmille aikuisista junioreihin ja senioreihin.
- Uudenmaan sarja (naiset, miehet, mixti)
- Hyvinkään sarja (naiset, miehet, mixti)
- Juniorisarjat (alle 16-vuotiaille)
- Seniorisarjat
- Nelinpelisarjat
Otteluita pelataan muun muassa Hiekkaharjun, Tuusulan ja Hyvinkään kentillä.
Ilmoittautuminen käynnissä elokuun loppuun asti
Lähiliigan otteluiden siirtyminen TennisÄssään on merkittävä askel harrastetenniksen kehittämisessä. Aiemmin ainoa joukkuemuotoinen hallisarja TennisÄssässä on ollut HVS-Tenniksen Taitavaliiga.
Ilmoittautuminen Lähiliigan tulevalle kaudelle on avoinna 31.8. asti. Ilmoittautuminen tapahtuu Lähiliigan kotisivuilta, jonka jälkeen joukkueet ja sarja julkaistaan TennisÄssään. Ilman joukkuetta olevat pelaajat voivat myös ilmoittautua; kaikille löytyy pelipaikka sarjasta.
KOTISIVUT | ILMOITTAUTUMINEN
LÄHILIIGA 2026-27 OHJEISTUS
TENNISÄSSÄ
Reima Wallin, puh. 0400 478350
Jaa:


