Kulikovalle ensimmäinen kaksinpelin ammattilaistitteli – 11 suomalaisvoittajaa vuoden 2018 aikana

28.10.2018  |  19:40  |  Raportit

Keskellä finalistit Anastasia Kulikova ja Tiffany William. Palkintojen jaossa myös Robin Söderling (vas.)

Anastasia Kulikova, 18, kruunasi upean viikkonsa $15,000 ITF-turnauksessa Tukholmassa voittamalla uransa ensimmäisen kaksinpelin ammattilaistittelin.

Viimeiset pari kuukautta loukkaantumisesta kärsinyt Kulikova teki vakuuttavan paluun ammattilaiskentille. HVS-Tennistä edustava kovalyöntinen vasenkätinen pallonlyöjä ei hävinnyt erääkään matkalla loppuotteluun, jossa hän jatkoi samalla kaavalla.

Loppuottelussa ykköseksi sijoitettu Kulikova (WTA-564) kohtasi viidenneksi sijoitetun 24-vuotiaan brittiläisen Tiffany Williamin (WTA-899). William oli ensimmäisessä erässä kuskin paikalla ja johtikin murrolla, mutta Kulikova taisteli tiensä tasoihin ja lopulta ohi ottamalla kriittisen murron 6-5 tilanteessa. Kulikovan otteet rentoutuivat ensimmäisen erän voiton myötä ja hän siirtyikin nopeasti 4-1 johtoon toisessa erässä. Loppujen lopuksi Kulikova pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä kaksinpelin ammattilaisturnausvoittoa erin 7-5, 6-3.

– Ei ollut helppo ottelu tänään, mutta pelasin erittäin hyvin, koska olin valmis taistelemaan. Vastustajani aloitti todella hyvin – erän puolivälistä pääsin peliin mukaan ja tunsin oloni luottavaisemmaksi. Tuntuu uskomattoman hyvältä, ensimmäinen kaksinpelin mestaruuteni, iloitsi Kulikova.

Kaksinpelimestaruuden lisäksi Kulikova ja virolainen Elena Malygina olivat nelinpelifinaalissa häviten ruotsalaisille Alexandra Viktorovitchille ja Lisa Zaarille 5-7, 5-7.  Syksyinen Tukholman turnaus on Kulikovalle mieluisa, sillä viime vuonna hän ja Malygina voittivat nelinpelin samoilla kentillä.

Kaksinpelivoitto on 18-vuotiaalle lahjakkuudelle siis ensimmäinen ammattilaistasolla ja tilillä on myös yksi nelinpelimestaruus. Ensi viikolla Kulikova jatkaa otteluitaan Tukholmassa, jossa pelataan saman arvoinen ITF-turnaus putkeen.

TULOKSET

Yksitoista suomalaisvoittajaa ammattilaiskentillä vuoden 2018 aikana

Vuosi 2018 on ollut todella menestyksekäs suomalaisille pelaajille. Kulikova oli 11. pelaaja, joka nostaa mestaruuspystin ilmaan ammattilaistasolla. Muut voittajat ovat Emma Laine, Oona Orpana, Henri Kontinen, Harri Heliövaara, Emil RuusuvuoriPatrik Niklas-Salminen, Otto Virtanen, Eero VasaPatrick Kaukovalta ja Taneli Tenhunen.

Naiset
Emma Laine: yksi nelinpelin ITF-turnausvoitto
Oona Orpana: yksi kaksinpelin ja yksi nelinpelin ITF-turnausvoitto
Anastasia Kulikova: yksi kaksinpelin ITF-turnausvoitto

Miehet
Henri Kontinen: nelinpelin ATP 250 -, ATP 500 – ja ATP Masters 1000 -turnausvoitto
Harri Heliövaara: yksi nelinpelin ATP Challenger-mestaruus, kaksi kaksinpelin ja viisi nelinpelin ITF-turnausvoittoa
Emil Ruusuvuori: kolme kaksinpelin ja kolme nelinpelin ITF-turnausvoittoa
Patrik Niklas-Salminen: yksi kaksinpelin ja seitsemän nelinpelin ITF-turnausvoittoa
Otto Virtanen: yksi nelinpelin ITF-turnausvoitto
Eero Vasa: yksi nelinpelin ITF-turnausvoitto
Patrick Kaukovalta: yksi nelinpelin ITF-turnausvoitto
Taneli Tenhunen: yksi nelinpelin ITF-turnausvoitto pyörätuolitenniksessä

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkoennakko 44/2018 – →