Kotkalaisen tenniksen keulakuviin kuuluva Nina Saarelainen muuttui kiukkupussista kylmänviileäksi voittajaksi – ”Tenniksen kauneimpia ja karmeimpia juttuja”

1.10.2020  |  10:02  |  Artikkeli

Suomen tennishuiput kohtaavat Kotkassa tulevana viikonloppuna. Pitkään kotkalaisessa tenniksessä vaikuttanut Nina Saarelainen tietää, että voittajat erottaa häviäjistä usein henkinen kantti.

Tilanne 30–40, pisteet 4–5.

Ykkössyöttö on napsahtanut verkkoon. Edessä on kakkossyöttö, joka pitää saada kenttään. Muuten vastustaja murtaa syötön ja nappaa erävoiton.

Mitään ongelmaa ei pitäisi olla: se sama kakkossyöttö on isketty kenttään tuhansia ja tuhansia kertoja aiemminkin.

Nyt se ei kuitenkaan ole helppoa.

-Henkinen taisto tiukassa paikassa on tenniksen kauneimpia ja karmeimpia juttuja. Oma valmentajani sanoi joskus, että sillä ei ole mitään väliä, pelaatko kansallisen tason turnauksessa C-luokassa vai Grand slam -kisassa. Jokainen pelaaja painiskelee pään sisällä jännityksen ja paineiden kanssa, tietää Saarelainen.

-Se, kumpi paremmin tilanteen käsittelee, niin aika usein voittaakin.

Nina Saarelainen tietää, mistä puhuu.

Hän oli 1990-luvulla maan kärkipelaajia ja pelasi viisi vuotta yliopistotennistä Amerikassa. Saarelainen on työskennellyt pitkään päätoimisena seuravalmentaja sekä Kotkassa että Helsingissä. Suomen mestaruuksia tilille on tullut senioriluokissa.

-Yli neljä vuosikymmentä tennis on ollut osa elämääni, eikä se ole poiskaan jäämässä. Välillä itsekin mietin, mikä saa minut kentälle viikko ja vuosi toisensa jälkeen. Tietyllä tapaa tennis on valinnut minut. Se antaa iloa ja energiaa, Saarelainen toteaa.

Valmentajana tavoitteellisille junioreille

Saarelainen ei ole vain saanut tennikseltä, vaan on antanut takaisinkin. Hän on tehnyt pitkän päivätyön seuratoiminnan ja etenkin kilpatenniksen eteen.

Nykyään hän on siviilitöissä terveydenhoitoalalla, mutta valmentaa yhä muutamia, tavoitteellisia nuoria pelaajia. Saarelaisen mukaan saattohoitotyö vie paljon mehuja, mutta valmennus antaa siihen mahtavaa vastapainoa.

Kotkan-turnauksessa hänen valmennettavistaan pelaa Daria Bibanina.

-Toivottavasti pystyn antamaan oppeja siitä vaatimustasosta, mitä vaaditaan nousussa Suomen huipulle. Vastapuolella on sitten se, että liian vakavamieliseksi suorittamiseksi tennis ei saisi mennä liian nuorilla tai vanhemmillakaan, Saarelainen pohtii.

Ero nykyiseen on suuri, kun Saarelainen aloitteli tennistaivaltaan kotkalaisilla tenniskentillä. Hän pelasi tennistä kavereidensa kanssa välillä aamusta iltaan, mutta varsinaisia harjoituksia oli huomattavasti vähemmän. Tennis oli enemmän pihapelityylistä palloilua. Se oli vapaamuotoisempaa.

Nykyään nuorimpienkin junioreiden apuna ovat valmentajat. Tennistä pelataan pelkästään harjoituksissa.

-Taso on toki paljon kovempi. Pelaajat ovat taitavampia ja fyysisempiä kuin omina huippuaikoina, näkee Saarelainen nykytilanteen.

-Asioita voi ja täytyykin tehdä täysillä, mutta ilo pitää olla aina mukana. Se vähentäisi myös jännitystä itse pelissä. Välillä voi tuntua siltä, että yksittäinen peli tai piste on elämääkin vakavampi asia, mutta asiat pitäisi kuitenkin osata laittaa perspektiivin. Jokainen virhe on mahtava paikka oppia.

Psykologian opinnot auttoivat

Kylmäviileä suhtautuminen omiin virheisiin ei ole helppoa pelin tiimellyksessä, kun tunteet ovat pinnassa.

Sen Saarelainen tietää varsin hyvin itsekin.

– Olin nuorempana varmasti yksi pahimmista, mitä tulee hermojen pitävyyteen. Kiroilin, mailat lensivät ja välillä rikoinkin niitä. Eikä kyse ollut hetkellisistä kiukunpuuskista, vaan koko ottelu saattoi lähteä käsistä, hän naurahtaa.

Myöhemmin asiat kuitenkin muuttuivat.

Uransa huippuvuosina Saarelainen ei ollut ehkä fyysisesti vahvin tai taitavin pelaaja, mutta tiukoissa paikoissa hän pystyi pelaamaan tasaisen varmasti. Amerikassa, Arkansasin yliopistossa, hän opiskeli pelaamisen ohessa pääaineenaan psykologiaa.

Ehkä ihmisen mielen sisäisten tapahtumien, kuten tunteiden, muistin, ajattelun ja käyttäytymisen opiskelu, toi myös Saarelaiselle rauhallisuutta.

-Jossain vaiheessa sitä oivalsi, ettei se ole maailmanloppu, jos joku lyönti ei onnistukaan.

-Se on tietenkin iso vahvuus tenniksen kaltaisessa lajissa. Tasaisissa otteluissa voittajan ja häviäjän erottaa kuitenkin vain muutama pallo: kumpi pelaa paremmin tai jännittää vähemmän, kun ottelua ratkotaan?

TEHO Sport Finnish Tour 2.–4.10. Kotkassa. Ensimmäiset ottelut pelataan naisten sekä miesten sarjoissa perjantaina 2.10. Sarjojen voittajat ovat selvillä sunnuntaina 4. lokakuuta.

Teksti: Timo Riihentupa

Jaa:

Seuraava uutinen: TEHO Sport Finnish… →