Kontinen/Peers uskomattoman nousun kautta kolmannelle kierrokselle

5.7.2019  |  20:51  |  Raportit

Henri Kontinen ja John Peers etenivät Wimbledonin kolmannelle kierrokselle huikean jännitysnäytelmän päätteeksi. Suomalais-australialaiskaksikko kukisti ruotsalaisen Robert Lindstedtin ja saksalaisen Tim Puetzin viiden erän taistelussa.

Kahdeksanneksi sijoitetut Kontinen/Peers hävisivät kaksi ensimmäistä erää vahvasti pelanneille Lindstedtille ja Puetzille. Toisessa erässä Kontinen/Peers johtivat murrolla, mutta Lindstedt/Puetz käänsivät erän itselleen. Kolmannessa erässä ruotsalais-saksalaiskaksikko pääsi erittäin lähelle voittoa, kun heillä oli kolme peräkkäistä ottelupalloa tilanteessa 5-4, yksi ottelupallo tilanteessa 6-5 ja kaksi ottelupalloa tiebreikissä. Kontinen/Peers ei kuitenkaan luovuttanut, vaan käänsi erän ja lopulta koko ottelun itselleen. Loppulukemiksi kirjattiin kolmen tunnin ja 59 minuutin pelin jälkeen lukemat 4-6, 6-7, 7-6, 6-3, 6-4.

WIMBLEDONIN KAAVIOT

Kolmannella kierroksella asettuu vastaan 12. sijoitetut yhdysvaltalainen Rajeev Ram ja brittiläinen Joe Salisbury, jotka tiputtivat Kontisen ja Peersin Ranskan avointen kolmannella kierroksella.

Avausvoitto myös sekanelinpelissä

Kontinen ja Heather Watson, vuoden 2016 mestarit, kohtasivat perjantai-iltana brasilialaisen Marcelo Demolinerin ja yhdysvaltalaisen Abigail Spearsin sekanelinpelin ensimmäisellä kierroksella. Kontinen/Watson olivat vakuuttavia ja veivät ottelun erin 6-3, 6-2.

Toisella kierroksella lauantaina on luvassa mielenkiintoinen ottelu, kun Kontinen ja hänen nelinpeliparinsa John Peers ovat tällä kertaa vastakkaisilla puolilla. Kontinen/Watson lähtevät haastamaan neljänneksi sijoitettuja Peersiä ja kiinalaista Shuai Pengiä.

Jaa:

Seuraava uutinen: TEHO Sport Tennisliiga… →