Kiiski ja Heliövaara ennakkosuosikkeina Kotkan Finnish Touriin

22.9.2016  |  10:52

Smash-Kotkan loppusuoralle edennyttä halliremonttia juhlitaan perjantaina 23. syyskuuta kello 15 alkaen Kotkan Tennishallilla. Finnish Tourin viides osakilpailu Toihan Open alkaa kuitenkin jo kello 14 ensimmäisten miesten otteluiden osalta.

– On hienoa, että Smash-Kotka haluaa järjestää arvokilpailuita, ja nyt myös hallin puitteet ovat nousseet seuran taitavasti järjestämien kilpailuiden tasolle. Esimerkiksi uusi katsomo palvelelee erinomaisesti lokakuussa alkavaa Tennisliigaa, jossa Kotka on mukana niin miehissä, naisissa kuin ykkösdivisioonassakin.

Miesten 32 pelaajan kaavio on täynnä kansallisia huippunimiä. Ykkössijoitettuna on Business Tennis -kilpailussa lämmitellyt Lauri Kiiski ja toiseksi on sijoitettu Harri Heliövaara. Molemmat jatkavat suoraan toiselle kierrokselle ja aloittavat ottelunsa vasta lauantaina.

Kuudenneksi sijoitettu Patrick Kaukovalta kohtaa ensimmäisessä ottelussaan Aleksi Tuukkasen.

– Treenikausi on sujunut hyvin ja on hauska päästä kilpailemaan. Kotkan jälkeen ohjelmassa on kolmen ITF Futures -kilpailun mittainen matka Taipeihin Eero Vasan ja Patrik Niklas-Salmisen kanssa, Kaukovalta kertoo.

Naisissa pelaajia on mukana 13. Ella Leivo on sijoitettu ensimmäiseksi ja Roosa Timonen toiseksi, mutta mielenkiintoisin pelaaja lienee Suomessa ensimmäistä kansallista kilpailuaan pelaava HVS:n Anastasia Kulikova. Kulikova harjoittelee Jarkko Nieminen Tennis Academyssa ja on menestynyt tänä vuonna hyvin kansainvälisillä kentillä.

 

Linkki kilpailuun: https://www.tennisassa.fi/direct.aspx?area=kj&oper=kilp&id=2297

 

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Business Tennis sai… →