Juuso Nieminen jaValtteri Solatie tuplavoittajia Hangon SEB JPG-osakilpailuissa

11.6.2013  |  12:06

Kaikkien ikäluokkien vuoden kolmannet SEB JGP -osakilpailut käytiin viikon aikana Hangon tenniskentillä HTK:n järjestäminä.
Kaksi pelaajaa ylsi tuplavoittoihin, 10-vuotiaissa Lo-Ten Juuso Nieminen ja 12-vuotiaissa HVS:n Valtteri Solatie voittivat sekä poikien kaksin- että nelinpeliluokat.

10-vuotiaat

Lo-Ten Juuso Nieminen otti P10-luokan kaksinpelin voiton erääkään menettämättä. Välierissä Juuso voitti TaTS:n Nikolai Hakalan ja loppuottelussa EVS:n Robin Johanssonin, joka oli välieräottelussaan HLK:n Milos Vujasinovicia vastaan noussut hienosti 0-6 erätappiosta 6-1, 6-4 voittoon. Finaali oli tasaväkinen: Juuso voitti Robinin 7-5, 6-4.
Juusosta tuli tuplavoittaja, sillä hän voitti seurakaverinsa Herman Virtasen kanssa P10-luokan
nelinpelinkin. Loppuottelussa kukistuivat HLK:n pojat Lukas Linnankoski ja Benjamin Ylinen.

JTS:n Vilma Koponen ja LVS:n Fiona Kallio olivat odotetusti T10-luokan kaksinpelin loppuottelussa. Edellisessä kisassa Freedom Fund Arenalla Kauniaisissa Fiona oli voittanut Vilman välierissä, mutta tällä kertaa voiton vei Vilma. Fiona otti nelinpelissä Vilmasta revanssin, kun parinsa Stella Remanderin, Lo-Te, kanssa voitti tämän ja T-88:n Isabel Kämppin loppuottelussa.

12-vuotiaat

P12-luokan kaksinpelin loppuottelu oli Valttereiden: finaaliin olivat edenneet HVS:n Valtteri Solatie (3.) ja  OVS:n Valtteri Laitinen (4.). Oululainen Valtteri sai välierissä luovutuksen seurakaveriltaan Otto Koivistolta (1.), HVS:n Valtteri voitti välierissä nelinpeliparinsa LTS:n Roni Hietarannan (2.). Loppuottelun vei Valtteri Solatie vain kolme peliä menettäen.
Myös Valtteri Solatiestä tuli tuplavoittaja, kun hän ja Roni saivat luovutuksen OVS:n Otto Koivistosta ja Niila-Tapio Maggasta.

T12-luokan voiton otti Smash-Kotkan Ella Haavisto (4.), joka välierissä pudotti HLK:n Hedda Hakalan (1.). Loppuotteluun Ella sai vastaansa HLK:n Bea Kivikosken (3.), joka oli lähellä viedä ottelun kolmanteen erään, mutta taipui toisen erän tie-breakissa.
Kaksinpelin finalistit olivat nelinpelin ykkössijoitettuja, mutta välierän ottelutie-breakissa he kokivat 7-10 tappion OVS:n Fanny Törnille ja Elli-Roosa Uusitalolle. Nämä joutuivat kuitenkin finaalissa taipumaan JTS:n Lotta Heiskaselle ja Olivia Syvälahdelle.

14-vuotiaat

TaTS:n Matilda Vainio yllätti ensimmäisellä kierroksella ykköseksi sijoitetun Smashin Nikita Liebkindin ja eteni siitä loppuotteluun voitoilla TaTS:n Erika Hautalahdesta ja Smash-Kotkan Venla Ahdista. Finaalissa Matilda kohtasi ÅLK:n Venla Anderssonin, joka oli ottanut voitot TVS:n Eeva Heinosesta (5.), HLK:n Hedda Hakalasta (3.) ja TaTS:n Karolina Hakalasta (2.). Loppuottelusta tuli erittäin tasaväkinen, jonka vei lopulta Venla Andersson luvuin 7-5, 6-4.
Nelinpelin voittoon menivät neljänneksi sijoitetut Karolina Hakala ja Erika Hautalahti. Välierissä voitto HVS:n Ronja Haikasta ja Saga Söderbergistä tuli ottelutie-breakin [10-8] jälkeen ja
ottelutie-breakissa Karolinan ja Erikan nelinpelin luokkavoittokin vasta ratkesi. He kukistivat Venla Anderssonin ja Hedda Hakalan 3-6, 6-0 [14-12].

Toisin kuin saman ikäluokan tyttöjen kaksinpelissä P14-luokassa kärkisijoitetut PVS:n Patrick Stenfors (1.) ja Var-Ten Ilari Vesanen (2.) etenivät eräkään menettämättä finaaliin. Patrick voitti välierissä Lo-Ten Samu-Matias Kaasalaisen (4.) ja Ilari Smashin Tatu Alasen. Loppuottelussa
Ilari Vesanen voitti Patrick Stenforsin 6-3, 6-3.
TaTS:n Otto Meskanen ja Roni Rikkonen voittivat ikäluokan nelinpelin. Loppuottelusta kehkeytyi huima taistelu: tamperelaiset olivat hävinneet ensimmäisen erän Tatu Alaselle ja Patrick Stenforsille 1-6, mutta onnistuivat samaan pelinsä kasaan ja veivät toisen erän 7-5. Ottelutie-break ratkaisi voiton TaTS:n pojille luvuin 10-8.

16-vuotiaat

P16-luokan kaksinpelin voitosta kävivät HLK:n Otto Solatie (3.) ja PVS:n Marcus Stenfors (4.) kovan taistelun, jossa kaksi ensimmäistä erää päättyi tie-breakiin, ensimmäinen meni Marcukselle, toinen Otolle. Kolmannen erän Otto vei sitten luvuin 6-2. Marcus oli välierissä voittanut TVS:n Noah Johansénin (1.) kolmessa erässä, Otto oli puolestaan selvittänyt välierän HVS:n Patrick Kaukovaltaa vastaan (7.) kahdessa erässä.
Otto Solatie ja Marcus Stenfors olivat nelinpelin kärkisijoitettuja, mutta kokivat puolivälierissä 5-10 tappion ottelutie-breakissa HVS:n Emil Ruusuvuorelle ja JTS:n Masi Sarpolalle. Nämä etenivät loppuotteluun, jossa voitti Patrick Kaukovallan ja HyTS:n Oskari Kullan.

T16-luokan kaksinpelin kärkisijoitettu OVS:n Monica Malinen joutui kolmieräisiin sekä puolivälierissä HLK:n Kia Wärnin että välierissä Lo-Ten Laura Pennasen kanssa (4.), mutta eteni
loppuotteluun, jossa kohtasi TaTS:n Roosa Timosen (3.). Roosa oli edennyt finaaliin erääkään menettämättä ja otti myös turnausvoiton suoraan kahdessa erässä.
Ikäluokan tyttöjen nelinpeliin oli ilmoittautunut vain kaksia paria, eikä luokkaa järjestetty.

SEB JGP:n kolmannet osakilpailut
3.-10.6.2013 Hanko
Järj. HTK
Loppuottelutulokset
Kaksinpelit
P10 Juuso Nieminen Lo-Te – Robin Johansson EVS 75 64
T10 Vilma Koponen JTS – Fiona Kallio LVS 61 61
P12 Valtteri Solatie HVS – Valtteri Laitinen OVS 61 62
T12 Ella Haavisto Smash-Kotka – Bea Kivikoski HLK 62 76
P14 Ilari Vesanen VarTe – Patrick Stenfors PVS 63 63
T14 Venla Andersson ÅLK – Matilda Vainio TaTS 75 64  
P16 Otto Solatie HLK – Marcus Stenfors PVS 67 76 62
T16 Roosa Timonen TaTS – Monica Malinen OVS 62 63

Nelinpelit
P10 Juuso Nieminen/Herman Virtanen Lo-Te – Lukas Linnankoski/Benjamin Ylinen HLK 76 63
T10 Fiona Kallio LVS/Stella Remander Lo-Te – Vilma Koponen JTS/Isabel Kämppi T-88 61 64
T12 Roni Hietaranta LTS/Valtteri Solatie HVS – Otto Koivisto/Niila-Tapio Magga OVS wo
T12 Lotta Heiskanen/Olivia Syvälahti JTS – Fanny Törn/Elli-Roosa Uusitalo OVS 63 62
P14 Otto Meskanen/Roni Rikkonen TaTS – Tatu Alanen Smash/Patrick Stenfors PVS 16 75 [10-8]
T14 Karolina Hakala/Erika Hautalahti TaTS – Venla Andersson ÅLK/Hedda Hakala HLK 36 60 [14-12]
P16 Emil Ruusuvuori HVS/Masi Sarpola JTS – Patrick Kaukovalta HVS/Oskari Kulta HyTS 76 62
T16 ei pelattu

 

Jaa:

Seuraava uutinen: H.Kontinen ja T.Nieminen… →