Joukanen, Löfman, Orpana ja Virtanen jatkoon TE 12-kisassa Tallinnassa

4.6.2013  |  15:15

Kalev Tennis Clubilla Tallinnassa Tennis Europen 12v ja 16v Junior Tour -turnauksessa pelattiin kaksinpelin toisen kierroksen otteluita tiistaina.

Alle 12-vuotiaiden kaksinpelissä HVS:n kvartetti Otto Virtanen, Aleksi Löfman,Paula Joukanen ja Oona Orpana eteni puolivälieriin. Otto Virtanen voitti toisella kierroksella Puolan Michal Matuszewskin ja kohtaa Valko-Venäjän Danila Morozin. Aleksi Löfman ei antanut peliäkään Latvian Karlis Ozolinsille; hän saa vastaansa britti Jack Draperin. Paula Joukanen voitti hänkin helposti Viron Gerda Reinarun ja kohtaa Venäjän Sofia Velikanovan. Oona Orpana sai taistella kolme erää Viron Saara Oravin kanssa, mutta ratkaisi kolmannen erän 7-5. Puolivälierissä hänellä on vastassaan Viron Carol Plakk.
Poikien alle 16-vuotiaiden kaksinpelin ensimmäisellä kierroksella Siimarin kaksoset ykkössijoitettu Mattias ja kolmossijoitettu Kristofer pudottivat jatkosta karsinnoista pääsarjaan nousseen HVS:n Patrick Kaukovallan ja villin
kortin saaneen KTS:n Tommi Lehtinsen. HVS:n Janne Ala-Ketola oli karsija, joka avausottelussaan voitti Viron Johannes Seemanin, mutta hävisi sitten kakkossijoitetulle Viron Kristjan Tammille.
Tytöt 16v-luokan pääsarjassa ei ollut suomalaistyttöjä.

Tennis Europe 12v ja 14v Junior Tour -turnaukset
1.-9.6.2013 Tallinna, Viro

Tytöt 12v
Kaksinpeli
2.kierrosta: Paula Joukanen – Gerda Reinaru Viro 60 62, Oona Orpana – Saara Orav Viro 16 63 75
Pojat 12v
Kaksinpeli
2.kierrosta: Otto Virtanen – Michal Matuszewski Puola 62 63, Aleksi Löfman – Karlis Ozolins Latvia 60 60
Pojat 16v
Kaksinpeli
1.kierrosta: Mattias Siimar Viro (1.) – Patrick Kaukovalta (karsija) 76(7) 63,  Kristofer Siimar Viro (3.) – Tommi Lehtinen
(villi kortti) 61 60, Janne Ala-Ketola (karsija) – Johannes Seeman Viro 64 64
2.kierrosta: Kristjan Tamm Viro (2.) – Janne Ala-Ketola 61 61

 

   

Jaa:

Seuraava uutinen: Ouahab voitti M.Kontisen… →