Jarkko kohtaa Tampere Openin voittaja Sousan US Openissa

28.8.2013  |  07:39

Jarkko Nieminen (ATP 41) selvitti komeasti tiensä vuoden viimeisen Grand Slam -turnauksen, US Openin, miesten kaksinpelin toiselle kierrokselle tiistaina New Yorkissa.
Hän voitti Puolan Lukasz Kubotin (ATP 71) suoraan kolmessa erässä 7-5, 7-5, 6-2, vaikka oli ensimmäisessä erässä kerran ja toisessa erässä kaksi kertaa murron verran tappiolla. Jarkko onnistui kuitenkin kuittaamaan heti seuraavissa peleissä murrot takaisin. Kolmannessa erässä Jarkko mursi Kubotin syötön kolmesti, Kubot teki vastamurron kerran.
Tämä oli Jarkon neljäs voitto Kubotista, yksi on IPP Openista, ATP Challengerista, yksi Davis Cupissa vuonna 2010 ja yksi  ATP Tourilta Rotterdamista vuodelta 2012. Kubot on onnistunut voittamaan Jarkon kerran ATP Tourilla, Hallessa vuosi sitten.

Toisella kierroksella Jarkko kohtaa kenties hieman yllättäen Portugalin Joao Sousan (ATP 95), joka passitti katsomoon Good to Great -akatemiassa Mikael Tillströmin valmennuksessa olevan Bulgarian Grigor Dimitrovin (ATP 29). Viisieräisyydestään huolimatta ottelu kesti vain vähän alle kolme tuntia.
Sousa muistetaan vuoden takaa Aamulehti Tampere Openin kaksinpelin voitosta.Silloin hän voitti samoin lukemin 7-6, 6-1 toisella kierroksella Micke Kontisen 7-6(3) 6-1 ja välierissä Henri Laaksosen. Loppuottelussa Sousa voitti Ranskan Eric Prodonin. Nelinpelissäkin Sousa eteni tuolloin välieriin. Barcelonassa asustavan 24-vuotiaan Sousan paras ATP-rankkaus on tämän vuoden maaliskuulta, 86. Jarkon ja Joao Sousan tiet kohtaavat nyt ensimmäisen kerran.
Nelinpelissä Jarkon parina on Venäjän Dmitry Tursonov. Pari saa ensimmäisellä kierroksella vastaansa neljänsiksi sijoitetut Intian Leander Paesin ja Tsekin Radek Stepanekin.

US Open 2013
26.8.-9.9.2013 New York, USA
Miesten kaksinpeli
1. kierrosta: Jarkko Nieminen – Lukasz Kubot Puola 75 75 62

Jarkko Nieminen 

Jaa:

Seuraava uutinen: Miesten III divisioonan… →