Hyvinkään Tennisseura hakee valmentajaa

17.6.2014  |  07:00

Hyvinkään Tennisseura r.y. hakee joukkoonsa ammattitaitoista

VALMENTAJAA 

aikuis- ja harrastevalmennukseen. Myös oppisopimuskoulutus tennisvalmentajan ammatista kiinnostuneelle nuorelle tennispelaajalle on mahdollinen vaihtoehto.

 

Hyvinkään Tennisseura on vuonna 1960 perustettu vireä tennisseura, jossa on noin 600 jäsentä. HyTS on Suomen ensimmäinen tennisseura, joka on palkittu Nuori Suomi -laatusinetillä.
Seuramme on tunnettu aktiivisesta toiminnasta niin juniori-, seniori- kuin harrastajatenniksessäkin. Viime vuosien tunnetuin kasvattimme on Suomen ja Sveitsin Davis-Cup joukkueessakin esiintynyt Henri Laaksonen, ja tämän hetken kaksi parasta junioriamme kuuluvat ikäluokkiensa maajoukkuetiimiin.

Hyvinkään Tennisseura toimii talvisin Hyvinkään Torikadun Liikuntakeskuksessa. Käytössämme on neljä sisäkenttää ja lisäksi yksi seuran oma sisäkenttä. Kesällä on käytössä viisi massakenttää ja viihtyisä klubirakennus Hyvinkään Urheilupuistossa.

Etsimme kasvavaan valmennustiimiimme innostavaa ja asiantuntevaa valmentajaa, joka tulee toimimaan kaiken ikäisten harrastajien valmentajana.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus palkkatoiveineen 31.7.2014 mennessä osoitteeseen Hyvinkää Tennisseura ry, Torikatu 24, 05800 Hyvinkää.

Tiedustelut: Hyvinkään Tennisseuran puheenjohtaja Jukka Muotka, s-posti: jukka.muotka@fortum.com, puh 0504532324.

Jaa:

Seuraava uutinen: Kaksi luokkavoittoa seniorien… →