Hyöty, Leivo, Saarteinen ja Suomalainen keskiviikkona Savitaipaleella

1.8.2012  |  08:49

Kolme suomalaista, villillä kortilla mukaan päässeet Naomi Holopainen, Petra Piirtola ja Tanja Tuomi, pelasi tiistaina Savitaipale Ladies Openin, naisten 10.000$ ITF-turnauksen kaksinpelin ensimmäisen kierroksen ottelunsa.
Kuukausi sitten naisten kaksinpelin Suomen mestaruuden voittanut Tanja Tuomi, 16, oli mennä toiselle kierrokselle. Hän kohtasi espanjalaiskarsija Carmen Lopez-Rueda ja voitti ensimmäisen erän 6-3. Toisessa erässä Tuomella oli voiton mahdollisuus, mutta espanjalainen vei tasaisen erän lopulta 7-5. Kolmannessa erässä Tuomi ei saanut enää parastaan irti, vaan hävisi sen 1-6.
Petra Piirtola, 16, koki tappion Venäjän Ekaterina Pushkarevalle (WTA 918) suoraan kahdessa erässä 3-6, 4-6. Ensimmäiseen naisten ammattilaisturnaukseen päässeen Naomi Holopaisen, 18, eväät eivät riittäneet kolmossijoitettua Hollannin Lisanne van Rietiä (WTA 559) vastaan, vaan hän hävisi ottelun voittamatta peliäkään.
Nelinpelissä oli mukana vain kolme suomalaispelaajaa, jotka kokivat tappion heti avausotteluissaan. Kolmossijoitetut Puolan Olga Brozda ja Tsekin Nikola Horakova pudottivat Ella Leivon ja Saana Saarteisen jatkosta 6-3, 6-4, Mia Eklund ja Venäjän Yana Parshina luovuttivat toisen erän 0-3 tappioasemassa ottelun venäläisille Elizaveta Kamzolovalle ja Alina Zolotarevalle.

Keskiviikko klo 10 pelaavat ensimmäisen kierroksen ottelunsa karsinnoista pääsarjaan noussut Saana Saarteinen, joka kohtaa Venäjän Yanina Darishinan ja Johanna Hyöty, joka saa vastaansa neljänneksi sijoitetun Tanskan Karen Barbatin.
Saarteisen jälkeen kentälle 3 tulee ykkkössijoitettu Piia Suomalainen, joka kohtaa jo kolmannen kerran Savitaipaleen turnaushistorissa Ruotsin Eveliina Virtasen. Hyötyn jälkeen kentälle 4 tulee Ella Leivo ja seitsemänneksi sijoitettu Ruotsin Matilda Hamlin.
 

Tanja Tuomi
Kuva: Katriina Saarinen 

Jaa:

Seuraava uutinen: Keskustelutilaisuus Suomen valmennusjärjestelmän… →