HVS:n U10 iltapäivätennis aloitti jo 10. toimintavuotensa – ”Seurassamme U10-toiminta on ollut suunnannäyttäjä muulle toiminnalle”

8.10.2022  |  07:00  |  Seurat

Helsinkiläisen HVS-Tenniksen alle 10-vuotiaiden iltapäivätennis aloitti syksyllä jo 10. toimintavuotensa.

14 pelaajaa. Siitä se lähti. Nyt helsinkiläisseuran alle 10-vuotiaiden iltapäivätenniksessä on mukana noin 300 pelaajaa ja peliaikoja on yli 400. Kokonaisuudessaan seuran ensiluokkaisen 10-vuotiaiden toiminnan piirissä on lähes tuhat pelaajaa.

Kipinä syttyy – ”Jonkun se aina vaatii, että hommat lähtevät liikkeelle”

Taivallahden Tenniskeskuksen vieressä on Taivallahden peruskoulu. Näiden kahden välille on syntynyt ainutlaatuinen ja toimiva yhteistyö. Molempia kiinnostavat lasten liikkeen lisääminen iltapäiviin koulun jälkeen. Iltapäivätennis perustettiin tämän pohjalta 2013; se auttoi perheitä ja mahdollisti HVS:n valmentajille päiväsaikaan töitä sekä vapautti jo valmiiksi ruuhkaisia ilta-aikoja kouluikäisille ja aikuisille .

– Entinen Taivallahden peruskoulun rehtori Hannu Kosonen ja silloisen Taivallahden tenniskoulun päävalmentaja Reijo Tuomola kävivät ensimmäisen palaverin asiasta keväällä 2013. Minun roolini oli alussa lähinnä valmentajana toimiminen. Hannulle oli tärkeätä tehdä yhteistyötä ja hänen intohimoinen suhtautuminen lasten liikuntaa ja urheilua kohtaan antoivat hyvän tuen rakentaa iltapäivätoimintaa koulun kanssa. Ilman Reijo Tuomolan työpanosta tuskin U10-toiminta olisi tällä tasolla, sillä oma innostukseni valmentamista ja seuratyötä kohtaan on hänen ansiotaan, kertoi HVS:n juniorivalmennuspäällikkö Anders Wallén.

Kuvassa on kauden 2014-2015 iltapäiväpelaajia valmentajien Anders Wallén ja Reijo Tuomola kanssa

– Toiminnan alkamisen kannalta tapahtui samaan aikaan oikeita asioita: innokkaat lapset ja vanhemmat, Reijon ja Andersin valmius aloittaa toiminta ja HVS:n ymmärrys toiminnan tärkeydestä. Jonkun se aina vaatii, että hommat lähtevät liikkeelle, muisteli iltapäivätennistä vanhemman roolissa käynnistämässä ollut nykyinen HVS:n viestintävastaava ja U10-valmentaja Annika Wolin.

Pitkäkestoisen toiminnan menestyksekkyyttä ja laatua kuvastaa pelaajamäärien kasvun lisäksi pelaajien sitoutuminen. Tuosta ensimmäisen toimintavuoden pelaajista on nimittäin osa vieläkin mukana HVS:n viikoittaisessa valmennustoiminnasssa.

HVS:n iltapäivätennis on normaali U10-tennisharjoitus, jossa harjoitusajat pyritään järjestämään niin, että pelaamaan pääsee heti koulun loputtua. Harjoituksia on sekä Taivallahdessa että Talissa. Tasoja on aina aloittelijaryhmistä kansallisissa kisoissa pelaavien ryhmiin. Tennisharjoitusten jälkeen lapset siirtyvät omatoimisesti kotiin/omaan iltapäiväkerhoon tai jäävät itsenäisesti tennishallille odottamaan hakijaa.

 

TUTUSTU TARKEMMIN HVS:N U10 ILTAPÄIVÄTENNIKSEEN
TUTUSTU TARKEMMIN HVS:N KOKO U10-TOIMINTAAN

Systemaattinen ja pitkäkestoinen työ kunniaan – ”Koen U10:n olevan erittäin tärkeä osa seuratoimintaa nykypäivänä”

U10 iltapäivätennis on osa laajempaa alle 10-vuotiaiden kokonaisuutta, jonka perusrunkoon kuuluvat lapsi-vanhempi-tennis (s. 2018-2021), ilta- ja viikonlopputennis (s. 2012-2018), Tikrujengi (s. 2012-2014), Pikkutikrut (s. 2015-2017) ja erilaiset pelitapahtumat sekä kurssit ja leirit.

– Aloimme kehittämään systemaattisesti U10-toimintaa vuonna 2014, jolloin teimme ensimmäiset tavoitteet ja askelmerkit toiminnalle. Nykyhetkeen jos vertaa vuotta 2014, niin paljon on kehitetty ja kehitytty. Jos mennään ytimeen, eli lasten valmennukseen, niin se toiminta on aivan eri tasolla kuin alussa. Kentän ulkopuolisissa asioissa sähellys ja tulipalojen sammuttelu on vaihtunut systemaattiseen ja tehokkaaseen työskentelyyn. Oikeiden henkilöiden rekrytointi ja rohkeus tehdä uusia asioita on ollut suurin tekijä meidän kehitystarinalle. Asenne tennistä ja työtä kohtaan on U10-tiimillä huipussaan, avasi Wallén.

Systemaattinen U10-toiminta on ollut käynnissä siis jo yli seitsemän vuotta. Toiminta alkoi yhdellä päätoimisella, mutta nyt lukema on jo 9-10. Toiminnassa on mukana lähes 1000 lasta.

Lasten tenniksen kehitystyö ja toiminta on HVS:ssa ollut jo pitkään agendalla. Seura kirjoittaa tavoitteekseen olla maailman kärkeä lasten toiminnassa. Yhdessä brittiläisen Mark Tennantin kanssa on luotu myös alle 10-vuotiaiden toimintaan osallistuville vanhempainopas, tutustu täältä.

– Seurassamme U10-toiminta on ollut suunnannäyttäjä muulle toiminnalle viimeiset vajaat kymmenen vuotta. Asenteet lasten tennistä kohtaan on tehnyt ison muutoksen. Nykypäivänä ymmärretään, että lapset pystyvät myös pelaamaan tennistä jo pienestä pitäen heidän omalla tavallaan ja tasollaan. Ymmärretään myös, että ilman U10-toimintaa ei tule uusia pelaajia myöhemmille juniori-ikäluokille, ja monet aikuispelaajat ovat innostuneet tenniksestä lapsen kautta. Aikoinaan pidettiin hieman outona, jos joku halusi olla lasten kanssa kentällä, koska silloin ajateltiin, että siellä ”vain leikitään”. Koen U10:n olevan erittäin tärkeä osa seuratoimintaa nykypäivänä, päätti Wallen.

Tenniksen strategian 2024 yhtenä kulmakivenä on pelaamisen lisääminen kaikilla tasoilla; erityisesti junioreiden osalta pelaamisen määriä pyritään kasvattamaan. Pelaamisen lisäämistä haetaan niin seuratoiminnan laadukkaiden toimintojen kuin motivoivan kilpailutoiminnan kautta.

 

TUTUSTU TENNIKSEN STRATEGIAAN

Jaa:

Seuraava uutinen: Kotkan TEHO Sport… →