HVS, TaTS ja TCT miesten liigan voittoihin toisella kierroksella

7.10.2012  |  09:13

Miesten SM-liigan toinen kierros, joka pelattiin yhtä ottelua (GT-HLK) vajaalla, ei tuonut suuria yllätyksiä.
Jo ensimmäisellä kierroksella viimevuotista liigavoittoa puolustaneen TCT:n 3-1 voittanut HVS jatkoi kovaa menoaan lauantaina Jyväskylässä, kun se voitti JTS:n 4-0. Kolmosten kaksinpelissä JTS:n Patrik Ahonen vei erän HVS:n Oskar Nurmiolta, muuten HVS vei ottelut kahdessa erässä.

Smash sai kotikentälle vieraakseen TaTS:n, mutta joutui otteluun ilman ykköstykkiään Timo Niemistä, joka pelasi Saksassa samaan aikaan miesten 10.000$ ITF Futures-kisan välierissä. Lauri Kiiski ja Henrik Sillanpää veivät TaTS:n 2-0 johtoon, mutta sitten näytti hetken verran siltä, että Smash saisi TaTS:n pakotetuksi toiseen perättäiseen tasapeliin, kun kolmosten ottelussa Smashin Nicolas Nietosvaara otti avauserän Timi Kivijärveltä ja viereisellä kentällä Smashin Mika Kosonen ja Rasmus Lindström ensimmäisen erän nelipelissä Matias Kalliolta ja Lauri Kiiskiltä. Tamperelaiset veivät toisen erän kummassakin ottelussa. Nelinpelissä Kosonen ja Lindström voittivat ottelutie-breakin, mutta kolmosten ottelussa peliään terävöittänyt Kivijärvi päätti hetkeä myöhemmin ottelun voitokseen vieden TaTS:n 3-1 voittoon.

TCT sai kotikentälleen Valko-Pallon, jossa viime kauden voittamattomana kolmosena pelannut Mikko Kinnunen oli noussut tuoreimmassa tasoluettelossa joukkueensa ykköseksi. Hän lähti haastamaan TCT:n ykköstä, Juho Paukkua ja veikin ensimmäisen erän 6-3. Paukku otti kuitenkin vakuuttavasti seuraavat kaksierää. TCT:n Jesper Saarni voitti kakkosten ottelussa Tuomas Waheebin, mutta V-P:n Matti Manninen kukisti kolmosten ottelussa Konsta Finnilän. TCT:n ”Tuokki” Juvakoski ja Paukku varmistivat otteluvoiton voittamalla tasaväkisen nelinpelin ottelutie-breakissa Kinnusen ja Mannisen.
Sarjanousija Grani-Tennis kohtaa toisella kierroksella ensi lauantaina 13.10. viimevuotisen SM-liigan perussarjan voittaneen HLK:n. Ennen sitä ottelua liigakärjessä on HVS kahdella voitollaan. Kolmas kierros pelataan 27.10.

Miesten SM-liigan 2. kierros
06.10.2012

Smash-Tennis – Tampereen Tennisseura 1-3
Finland Tennis Club, Helsinki
Lauri Kiiski TaTS – Rasmus Lindström Smash 61 63
Henrik Sillanpää TaTS – Mika Kosonen Smash 63 63
Timi Kivijärvi TaTS – Nicolas Nietosvaara Smash 36 61 62
Kosonen/Lindström Smash – Matias Kallio/Kiiski TaTS 75 67 76

Jyväskylän Tennisseura – HVS-Tennis 0-4
Killeri, Jyväskylä
Tuomo Ojala HVS – Lauri Lehikoinen JTS 63 76
Ristomatti Lanne HVS – Jussipekka Salo  JTS 61 64
Oskar Nurmio HVS – Patrick Ahonen JTS 63 57 63
Sami Huurinainen/Ojala HVS – Lehikoinen/Salo JTS 62 60

Tennis Club Tapiola –  Valko-Pallo 3-1
Esport Center, Espoo
Juho Paukku TCT – Mikko Kinnunen V-P 36 61 62
Jesper Saarni TCT – Tuomas Waheeb V-P 64 75
Matti Manninen V-P – Konsta Finnilä TCT 62 63
Tuomas Juvakoski/Juho Paukku TCT – Kinnunen/Manninen V-P 67 64 76

   

Jaa:

Seuraava uutinen: HVS, Smash, Smash-Kotka… →