HVS miesten Norpe Tennisliigan kärkeen

7.1.2014  |  09:28

Tammikuun ensimmäisenä viikonloppuna pelattiin miesten Norpe Tennisliigaa kahtenapäivänä. Kun kaikilla 10 joukkueella on nyt kuusi ottelua takanaan, liigankärjessä on HVS-Tennis, joka otti molempina päivinä 4-0 voitot, ensin TCT:stävieraskentillä ja sitten kotona Talissa JTS:stä.
HVS:n ykkösenä pelasi Ristomatti Lanne,joka aiheutti liigan pelaajapörssin ykköselle, TCT:n Jesper Saarnille, tämän ensimmäisen tappion. Ratkaisu tuliottelutie-breakissa luvuin 10-7. HVS:n kakkosena pelasi USAn yliopistostajoululomalla ollut Santtu Leskinenja kolmosena TCT-ottelussa SamiHuurinainen ja JTS-ottelussa EemeliJämsén.
Pisteen päässä HVS:stä kakkosena on TCT, joka viikonlopun toisessa ottelussavoitti V-P:n vieraskentällä 3-1.
Kahdeksassa pisteessä ovat TaTS ja Smash, jotka jakoivat pisteet tasapeliinpäättyneessä keskinäisessä ottelussaan sunnuntaina. TaTS:n ykkönen, MickeKontinen, otti niukan voiton Smashin virolaisvahvistus Vladimir Ivanovista ?ottelutie-break päättyi Kontiselle 10-8. Smahin Timo Nieminen kukisti kakkostenottelussa Lauri Kiisken ja hyvässä vireessä oleva Mika Kosonen tiukassaottelussa TaTS:n kolmosen, Timi Kivijärven. Kivijärvi ja Kontinen varmistivattasapelin nelinpelin voitollaan.
Lauantaina TaTS voitti HLK:n kotikentällään 4-0. Ykkösten ottelusta LauriKiiski ? Niklas Bucht tuli odotetun tasainen. Se ratkesi Kiiskelleottelutie-breakissa 10-7. Myös nelinpelissä HLK oli lähellä voittoa, muttaMatias Kallio ja Timi Kivijärvi voittivat Buchtin ja Otto Päivisenottelutie-breakissa 10-6. Smashin lauantainen ottelu Grani Tennistä vastaanpäättyi smashiläisille 4-0.
Kuudessa pisteessä ovat liiganousija KarTe ja HLK. Hyvin aloittaneetjoensuulaiset pelasivat kaksi vierasottelua, joissa pelasivat ensin tasapelinValko-Palloa vastaan ja ottivat sitten voiton toisesta sarjanousija Lo-Testa,joka ei ole avannut vielä pistetiliään.
Valko-Pallo on seitsemäs viidessä pisteessä, Grani Tennis ja JyväskylänTennisseura ovat kahdeksas ja yhdeksäs neljässä pisteessä.

Ensi lauantaina, 11.1., pelataan seitsemäs kierros seuraavin otteluin:
HVS – TaTS klo 14:00, KarTe – JTS klo 14:00, Lo-Te – HLK klo 16:00, GT – TCTklo 17:30 ja Smash – V-P klo 17:30.

Miesten Norpe Tennisliiga 2013-14
4.1.2014
  
Valko-Pallo -Karjalan Tennis 2-2

Hiekkaharjun Tenniskeskus, Vantaa
Anssi Raasio KarTe – Mikko Kinnunen V-P 16 63 [11-9]
Matti Manninen V-P – Tuomas Manner KarTe 63 63  
Teemu Airaksinen KarTe – Mikko Viljanen V-P 67 64 [10-6]
Kinnunen/Manninen V-P ? Manner/Raasio KarTe 67 75 [10-7]

Smash-Tennis ? GraniTennis 4-0
 Finland Tennis Club, Helsinki
Vladimir Ivanov Smash – Panu Virtanen GT 62 64  
Timo Nieminen Smash – Hannu Piiroinen GT 64 60  
Mika Kosonen Smash – Tero Nissinen GT 62 64
Ivanov/Nieminen Smash – Piiroinen/Virtanen GT 63 61

Tennis Club Tapiola -HVS-Tennis 0-4
Esport Center, Espoo
Ristomatti Lanne HVS – Jesper Saarni TCT 64 26 [10-7]  
Santtu Leskinen HVS – Mika Julin TCT 63 76
Sami Huurinainen HVS – Mika Purho TCT 67 60 [10-8]
Lanne/Leskinen HVS – Jani Jankkila/Julin TCT 61 64

Tampereen Tennisseura- Helsingin Lawn-Tennis Klubi 4-0
Tampereen Tenniskeskus, Tampere
Lauri Kiiski TaTS – Niklas Bucht HLK 64 46 [10-7] 
Timi Kivijärvi TaTS – Otto Päivinen HLK 63 64  
Matias Kallio TaTS – Antti Tuomi HLK 75 75 
Kallio/Kivijärvi TaTS – Bucht/Päivinen HLK 67 64 [10-6]

Miesten Norpe Tennisliiga
5.1.2014

Smash-Tennis -Tampereen Tennisseura 2-2
Finland Tennis Club, Helsinki
Micke Kontinen TaTS – Vladimir Ivanov Smash 63 26 [10-8]  
Timo Nieminen Smash – Lauri Kiiski TaTS 64 63
Mika Kosonen Smash – Timi Kivijärvi TaTS 57 76 [10-7]
Kivijärvi/Kontinen TaTS – Timo Nieminen/Vladimir Ivanov Smash 76 76

Valko-Pallo – TennisClub Tapiola 1-3
Hiekkaharjun Tenniskeskus, Vantaa
Jesper Saarni TCT – Mikko Kinnunen V-P 64 62
Matti Manninen V-P – Mika Julin TCT 64 76
Mika Purho TCT – Tuomas Waheeb V-P 64 63  
Purho/Saarni TCT – Kinnunen/Manninen V-P 36 62 [11-9]

HVS-Tennis -Jyväskylän Tennisseura 4-0
Talin Tenniskeskus, Helsinki
Ristomatti Lanne HVS – Kalle Nikunen JTS 63 63  
Santtu Leskinen HVS – Jussipekka Salo JTS 60 62
Eemeli Jämsen HVS – Lauri Lehikoinen JTS 63 76  
Lanne/Leskinen HVS ? Lehikoinen/Salo JTS 57 63 [10-8]

Lohja-Tennis -Karjalan Tennis 0-4
Kisakallion Urheiluopisto, Lohja
Anssi Raasio KarTe – Jani Turunen Lo-Te 16 63 [10-8] 
Teemu Airaksinen KarTe – Alex Hedman Lo-Te 61 16 [10-5]
Leo Haapasalo KarTe – Mikael Anttinen Lo-Te 75 63 
Airaksinen/Raasio KarTe ? Hedman/Turunen Lo-Te 75 60

 

 

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Kavcic kukisti Jarkon… →