Huurinainen vahvana Pöllästä vastaan SM-kisoissa

19.3.2010  |  12:05

KarTen Airaksinen palasi tennikseen

  Tenniksen yleisten luokkien sisäkenttien SM-kisojen toinen päivä alkoi Talin tenniskeskuksessa kokemuksen käskiessä. Sami Huurinainen voitti nuoren lupauksen Herkko Pölläsen vaivattomasti. HVS-pelaajien välisen ottelun lukemat olivat 6-2, 6-0.
Huurinaisen tempopeli riitti selvään voittoon, vaikka myös virheitä tuli melkoinen määrä.
– Rikkonainen peli, mutta sellaisen halusinkin. En halunnut antaa Herkolle rytmiä, ennemmin löin läpi tai tein virheen, Huurinainen kertoi.
Huurinainen ja Pöllänen harjoittelevat päivittäin yhdessä, joten ottelutaktiikka oli helppo laatia. Huurinainen on 1994 syntyneelle Pölläselle vielä ylitsekäymätön este.
– Ei Herkko ole minua voittanut harjoituksissakaan ikinä, Huurinainen kertoi.
Huurinainen saa seuraavalla kierroksella vastaansa GT:n Ismo Rönkön, jolle hävisi miesten välisen edellisen ottelun. Sen ottelun voittaja saa vastaansa ykkössijoitetun HVS:n Harri Heliövaaran.
– Ennen kuin kaavio julkistettiin, tavoitteeni oli mitali. Mutta koska puolivälierissä vastaan tulee Harri, niin nyt tavoitteeni on hyvä ottelu häntä vastaan. En ole koskaan saanut Harrilta yhtään erää, Huurinainen sanoi.

Tenniksen pariin palannut Teemu Airaksinen oli vakuuttava omassa avausottelussaan aamulla. Joensuulainen KarTen pelaaja päihitti Satan Ilkka Riikosen 6-0, 6-0. Airaksinen oli SM-kisojen finaalissa 2001, jossa hävisi Ville Liukolle. Sen jälkeen pesäpallo piti miehen poissa SM-kisoista viime vuoteen asti.
– Pelasin Superpesistä Joensuun Mailan riveissä, mutta viime kesänä aloin jo jäähdyttelemään, joten nyt tennikselle jää taas enemmän aikaa, Airaksinen kertoi.
Aivan huimia eivät Airaksisen harjoittelumäärät ole, sillä hän pelasi alkutalvesta pari kertaa viikossa.
– Kuukautta ennen SM-kisoja nostin kylläkin määrän 3-4 kertaan viikossa, Airaksinen sanoi.
Kisan kakkoseksi sijoitettu Lauri Kiiski aloitti kisansa varmaotteisella voitolla. TaTSin pelaaja päihitti HVS:n Mikael Etolan 6-1, 6-3.

Teksti: Arno Seiro

Jaa:

Seuraava uutinen: Etelä-Afrikka – Suomi… →