Heliövaara ja Kulikova mestareiksi Hangossa

14.7.2019  |  19:54  |  Raportit

Vuoden viides TEHO Sport Finnish Tour -osakilpailu saatiin päätökseensä Hangossa. Kaksinpelien mestareiksi pelasivat Harri Heliövaara (Sata) ja Anastasia Kulikova (HVS) sekä nelinpeleissä juhlivat Roni Rikkonen (TaTS)/Ilari Vesanen (VarTe) ja Ella Leivo (TaTS)/Annika Sillanpää (TVS).

Kulikova: Kokonaisuutena hyvä ottelu ja turnaus, josta sain tärkeitä otteluita alle ennen seuraavia ammattilaisturnauksia

Ensimmäistä kertaa tänä vuonna Finnish Tourilla esiintynyt Kulikova oli odotetun vahva naisten kaksinpelissä. Kovalyöntinen Kulikova eteni loppuotteluun kukistamalla välierissä turnauksen yllättäjän Sillanpään puhtaasti 6-0, 6-0. Alakaavion puolella finaalipaikasta käytiin tiukka taistelu, jonka voittoa tuuletti lopulta kolmanneksi sijoitettu tamperelainen Emma Eerola kukistaen Emelie Gabranin (HVS) 4-6, 6-4, 6-2.

Loppuottelun alussa Kulikova ei antanut juurikaan Eerolalle mahdollisuuksia, vaan latoi tulostaululle nopeassa tahdissa 6-0 lukemat. Toisessa erässä Eerolan peli rentoutui ja hän pystyi tosissaan haastamaan ykköseksi sijoitetun. Eerola johti erää 4-2, mutta lopulta Kulikova käänsi erän itselleen luvuin 6-4.

– Ensimmäinen erä oli minulta hyvä, mutta pallojen kuluessa menetin hieman otettani ja Emma pääsi peliin mukaan. Onnekseni löysin vielä keinot kääntää toisen erän itselleni. Kokonaisuutena hyvä ottelu ja turnaus, josta sain tärkeitä otteluita alle ennen seuraavia ammattilaisturnauksia, kommentoi Kulikova.

Kulikova tulee pelaamaan Tampere Openiin 22.-28.7.

Naisten nelinpelissä nähtiin kokeneiden pelaajien näytös. Entinen maajoukkuepelaaja Ella Leivo (TaTS) ja kaksinpelissä hienosti esiintynyt Sillanpää, joka myös on kuulunut ikäluokkansa parhaimpiin ja pelasi myös ammattilaisturnauksissa, tiputtivat kerta toisensa jälkeen sijoitettuja pareja jatkosta. Välierissä kaatui toiseksi sijoitettu duo Emilia Hartman (TaTS)/Fiona Kallio (LVS) 6-3, 7-5 ja loppuottelussa ykköseksi sijoitetut Eerola/Asta Miettinen (ÅLK) 6-4, 6-4.

TULOKSET
KUVAGALLERIA

Heliövaara vuoden neljänteen kaksinpelimestaruuteen Finnish Tourilla

Miesten kaksinpelin loppuotteluun etenivät ennakko-odotusten mukaisesti kärkisijoitetut pelaajat Harri Heliövaara (Sata) ja Patrick Kaukovalta (HVS). Heliövaara voitti SM-kilpailuiden välierän uusinnassa kuudenneksi sijoitetun Panu Virtasen (HVS) 6-2, 6-1 ja Kaukovalta kukisti sijoittamattoman Leevi Säätelän (Smash-Kotka) 6-2, 6-2.

Loppuottelun avauserässä oli Heliövaaralla ja Kaukovallalla molemmilla mahdollisuutensa ottaa erä itselleen. Erän loppuhetkillä oli Heliövaara muutamat lyönnit edellä ja kuittasi ensimmäisen kiinnitykseen mestaruuteen luvuin 7-5. Toisessa erässä Heliövaara nappasi murron aikaisemmin, mikä toi erän 6-3 ja samalla vuoden neljännen kaksinpelimestaruuden Finnish Tourilla.

– Tosi tyytyväinen olen kisavoittoon jälleen kerran. Jo puolivälierissä Sami Huurinaista vastaan sain tehdä tosissani töitä hyvin syöttänyttä vastustajaa vastaan, mutta onneksi paukkuja riitti vielä hyvin sunnuntaiksikin. Semifinaali oli vuoden parhaita otteluitani ja finaalikin oli korkeatasoista sekä todella fyysistä tennistä molemmin puolin. Kyllähän tällainen rypistys aina kehossa vähän tuntuu, mutta nyt voi hyvällä itseluottamuksella lähteä pelaamaan nelinpeliä Emil Ruusuvuoren kanssa ATP Challenger -turnaukseen Hollantiin, kertoi Heliövaara.

Myös miesten kaksinpelissä juhlinut Heliövaara nähdään heinäkuun lopulla Tampere Openissa.

Nelinpelifinaalissa kohtasivat kärkisijoitetut parit Mikko Rouvala (HVS)/Hermanni Tiainen (Smash) ja Roni Rikkonen (TaTS)/Ilari Vesanen (VarTe). Toiseksi sijoitetut Rikkonen/Vesanen laittoivat todellisen näytöksen pystyyn, mikä toi turnausvoiton erin 6-0, 6-1.

TULOKSET
KUVAGALLERIA

TEHO SPORT FINNISH TOUR OSAKILPAILUVOITTAJAT 2019

1. OSAKILPAILU | JYVÄSKYLÄ 29.-31.3.
Miehet: Harri Heliövaara, Sata
Naiset: Laura Hietaranta, HVS-Tennis

2. OSAKILPAILU | VAASA 26.-28.4.
Miehet: Juho Paukku, Break Point

3. OSAKILPAILU | KAARINA 17.-19.5.
Miehet: Harri Heliövaara, Sata
Naiset: Liisa Vehviläinen, ÅLK

4. OSAKILPAILU, ULKOKENTTIEN SM-KILPAILUT | OULU 25.-30.6.
Miesten kaksinpeli: Harri Heliövaara, Sata
Miesten nelinpeli: Harri Heliövaara, Sata/Patrick Kaukovalta, HVS
Naisten kaksinpeli: Oona Orpana, Smash-Kotka
Naisten nelinpeli: Oona Orpana/Venla Ahti, Smash-Kotka

5. OSAKILPAILU | HANKO 12.-14.7.
Miesten kaksinpeli: Harri Heliövaara, Sata
Miesten nelinpeli: Roni Rikkonen (TaTS)/Ilari Vesanen (VarTe)
Naisten kaksinpeli: Anastasia Kulikova, HVS
Naisten nelinpeli: Ella Leivo, TaTS/Annika Sillanpää, TVS

TEHO SPORT FINNISH TOURIN KOKONAISTILANNE

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkoennakko 29/2019 – →