Heikki Sirkka on kuollut

5.8.2013  |  16:23

Heikki Sirkka 

 Pitkälle edennyt vaikea sairaus mursi Suomen urheiluopiston tenniksen puuhamiehen Heikki Sirkan, 61, tänään Lahdessa.

Vielä viime viikolla ”Hessu” hoiti sairaalavuoteeltaan tällä viikolla Vierumäellä pelattavan miesten 10.000$ ITF Futures -turnauksen asioita vastuullisena kilpailunjohtajana ja varmisteli, että kaikki on kisan järjestelyiden osalta on varmasti kunnossa.
Ylihärmässä syntynyt Heikki Sirkka toimi aktiivisti 1970-luvulla Tennis-61:ssä Vaasassa ja oli Tennisliiton aluevalmentaja 1970-80 -luvuilla. Hän toimi tennisvalmentajana Kuortaneen urheiluopistolla vv. 1977-87 ja vuodesta 1987 alkaen Suomen urheiluopistolla Vierumäellä.
Heikin ansiosta Vierumäellä on järjestetty miesten ITF Futures -turnauksia vuodesta 1998 lähtien ja vuodesta 2000 lähtien juniorien ITF-turnauksia.
Heikin kirjoittama ”Hessun hoksaamo” on ollut vuosikaudet Tennislehden luetuimpia palstoja. Hän kuvitti kolumninsa ottamillaan valokuvilla. Vuosien myötä hänestä oli kehittynyt erittäin taitava valokuvaaja.

Se, että Hessun poismeno tapahtui juuri hänelle tärkeälle ja rakkaalle kisaviikolle, satuttaa ja liikuttaa suurta tennisharrastajien ja -pelaajien joukkoa.
Heikki Sirkkaa kunnioitettiin tänään turnauksessa hiljaisella hetkellä, ja Suomen lippu laskettiin puolitankoon.  

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Keskustelutilaisuus kilpailu- ja… →