Happonen, Niklas-Salminen ja Sinkko TE 14/16-turnauksen välieriin Pajulahdessa

16.6.2011  |  09:18

TaTS:n Patrik Niklas-Salminen (2.) pelaa torstaina paikasta pojat 16v -kaksinpelin loppuotteluun Pajulahti Junior Tournamentissa, Tennis Europen 14/16 Junior Tour-turnauksessa Nastolassa.
Patrik voitti puolivälierissä Viron Mattias Siimarin (8) ja kohtaa välierissä virolaiskarsija Oskar Lustin. HVS:n Emil Ruusuvuori koki tappion Sveitsin Raphael Baltenspergerille (4.).
Nelinpelissä Patrik on lunastanut finaalipaikan HyTS:n Aleksi Tuukkanen parinaan, Emilillä ja parillaan HVS:n Bart Eräkankaalla on vielä välierät edessään, pari pudotti komeasti ottelutie-breakissa ykkössijoitetut Baltenspergerin ja Saksan Nicolas Mayrin puolivälierissä.
Tytöt 14v-luokasta on muodostunut venäläisten jäsentenvälinen: kaikki kaksinpelin kahdeksan puolivälieräpelaajaa olivat Venäjältä ja myös nelinpelin voitosta kamppailee enää vain venäläisparit, kun OVS:n Monica Malinen ja britti Patricia Valimaa antoivat luovutusvoiton välierissä venäläisparille Elizaveta Buss/Daria Ponomareva.
Vain ÅLK:n Henrik Sinkko eteni neljästä suomalaispojasta P16-luokan kaksinpelin välieriin. Hän voitti Latvian Arturs Lazdinsin (2.) kolmessa erässä, mutta HVS:n Julius Kaverinen, HyTS:n Panu Virtanen ja Smash-Kotkan Ville-Petteri Ahti joutuivat taipumaan. Henrik kohtaa Viron Karl Kiur Saarin (4.).
Julius Kaverinen pelaa nelinpelin voitosta parinaan Viron Saar. Finaalipaikkaa tavoittelevat torstaina Henrik Sinkko ja KarTen Leo Haapasalo, joilla on välierissä vastassaan ykkössijoitetut Lazdins ja Raisma.
Tytöt 16v-luokan kaksinpelien puolivälierissä käytiin epävirallinen Suomi-Venäjä -maaottelu, jossa venäläisrintaman puhkaisi vain HVS:n Susan Happonen voittamalla Daria Bondarevan (4.). OVS:n Jessica Malinen sekä HVS:n Olivia Pimiä ja Nanette Nylund kokivat kaikki tappion venäläispelureille. Susan Happonen kohtaa välierissä ykkössijoitettu Daria Lodikovan. Nelinpelissä Jessica Malisella on mahdollisuus turnausvoittoon: loppuottelussa Jessica ja Viron Lisanne Pihlak kohtaa ykkössijoitetun venäläisparin Daria Lodikova/Aleksandra Vostrikova. (RN)

Pajulahti Junior Tournament
Tennis Europe 14/16 Junior Tour -turnaus
11.-19.6.2011 Nastola

P14
Kaksinpeli
Puolivälieriä: Raphael Baltensperger Sveitsi (4.) – Emil Ruusuvuori (villi kortti) 60 61, Patrik Niklas-Salminen (2.) – Mattias Siimar Viro (8.) 63 62
Nelinpeli
Puolivälieriä: Bart Eräkangas/Emil Ruusuvori – Baltensperger/Nicola Mayr Saksa (1.) 64 36 [10-7], Kristofer ja Mattias Siimar Viro (4.) – Otto Laitinen/Antti Saulamo 60 62, Niklas-Salminen/Aleksi Tuukkanen – Hendrik Inno/Oskar Lusti Viro 64 60, Aaro Pöllänen/Julius Pykälämäki – Martin Valdo Randpere/Kristjan Tamm Viro (2.) 62 63
Välieriä: Niklas-Salminen/Tuukkanen – Pöllänen/Pykälämäki 60 76(1)

T14
Nelinpeli
Puolivälieriä: Daria Kruzhkova/Angelika Shapovalova Venäjä (1.) – Lila Humaloja/Elina Joronen 62 62, Monica Malinen/Patricia Valimaa Britannia – Jana Kuzovkova/Liisa Pajumets Viro (2.) 64 46 [10-8]
Välieriä: Elizaveta Buss/Daria Ponomareva Venäjä (3.) – Malinen/Valimaa wo.

P16
Kaksinpeli
Puolivälieriä: Kenneth Raisma Viro (1.) – Julius Kaverinen (8.) 64 61, Robin Lang Saksa (5.) – Panu Virtanen (3.) 63 06 62, Karl Kiur Saar Viro (4.) – Ville-Petteri Ahti (villi kortti) 64 63, Henrik Sinkko (6.) – Arturs Lazdins Latvia (2.) 64 36 64
Nelinpeli
Puolivälieriä: Leo Haapasalo/Henrik Sinkko (4.) – Ville-Petteri Ahti/Filip von Troil 63 64, Werneri Tuompo/Panu Virtanen (3.) – Kim Kauppila/Rasmus Nikander 62 60, Julius Kaverinen/Karl Kiur Saar Viro (2.) – Alexander ja Artem Kukharenko 61 61
Välieriä: Kaverinen/Saar – Tuompo/Virtanen 61 63

T16
Kaksinpeli
Puolivälieriä: Daria Lodikova Venäjä (1.) – Jessica Malinen (8.) 62 62, Susan Happonen (6.) – Daria Bondareva Venäjä (4.) 46 63 64, Natalia Belyaeva Venäjä (7.) – Olivia Pimiä 76(5) 76(8), Anna Sokiran Venäjä (2.) – Nanette Nylund (5.) 64 62
Nelinpeli
Välieriä: Daria Lodikova/Aleksandra Vostrikova Venäjä (1.) – Linnea Hakanpää/Susan Happonen (3.) 62 63, Jessica Malinen/Lisanna Pihlak Viro (2.) – Anna Hedman/Johanna Ranta-Aho 62 61

 

Patrik Niklas-Salminen 

Jaa:

Seuraava uutinen: Juniorien EM-kisavalinnat… →