H.Kontinen ja T.Nieminen Falunin loppuotteluun

25.9.2010  |  16:12

Suomalaisten ratkottavaksi jäi miesten 15.000$ ITF Futures-turnauksen kaksinpelin voitto Falunissa, Ruotsissa, kun ykköseksi sijoitettu Henri Kontinen ja kakkossijoitettu Timo Nieminen voittivat välieräottelunsa lauantaina.
Ensiksi tiensä finaaliin selvitti Timo Nieminen, joka voitti liki kaksi tuntia kestäneessä ottelussa kahdeksanneksi sijoitetun Ruotsin Carl Bergmanin luvuin 7-6(3), 6-2. Nieminen oli viime vuonna tämän turnauksen välierissä.
Henri Kontiselta (ATP 271) vei kuudenneksi sijoitetun Latvian Karlis Lejnieksin (ATP 502) voittamiseen luvuin 6-3, 6-4 vain tunti ja seitsemän minuuttia.
Kontinen ja Nieminen kohtaavat ammattilaistasolla nyt viidennen kerran, ja kaikki aiemmat ottelut ovat päätyneet Kontisen voittoon, tuorein niistä on viikon takaa Danderydistä, jossa Kontinen voitti Niemisen turnauksen loppuottelussa. Muut kolme Kontisen voittoa Niemisestä ovat viime vuodelta.
Loppuottelu alkaa Falunissa klo 13 Suomen aikaa ja sitä voi seurata suorana turnauksen verkkosivuilta, linkki tulostietojen alla.

Jotain sentään ruotsalaisilla Falunista jäi. Carl Bergman ja Markus Eriksson voittivat nelinpelin loppuottelussa Micke Kontisen ja Tobias Blomgrenin tunnissa ja vartissa 3-6, 6-3 [10-4]

Miesten 15.000$ ITF Futures-turnaus
18.-26.9.2010 Falun, Ruotsi
Kaksinpeli
Välieriä: Henri Kontinen (1.) – Karlis Lejnieks (6.) 63 64, Timo Nieminen (2.) – Carl Bergman Ruotsi (8.) 76(3) 62
Nelinpeli
Loppuottelu: Carl Bergman/Markus Eriksson Ruotsi (3.) – Tobias Blomgren Ruotsi/Micke Kontinen 36 63 [10-4]

 

 

 

 

 

Timo Nieminen

Jaa:

Seuraava uutinen: Bai voitti Heliövaaran… →