Fed Cupiin nimetty Anastasia Kulikova sai Suomen kansalaisuuden: ”Suomi on kotini”

20.3.2019  |  19:14  |  Artikkeli

Viime viikon torstaina sai Anastasia Kulikova odotetun ja toivotun tiedon: hän sai Suomen kansalaisuuden. Nyt Suomen rankingin ykköspelaaja on valmiina ensimmäiseen aikuisten maajoukkue-esiintymiseensä, kun Suomi pelaa kotiyleisönsä edessä Talin Tenniskeskuksella pääsiäisviikolla 15.-20.4.

Lapsuusvuodet Venäjällä ja 7-vuotiaana tenniksen pariin

19-vuotias Kulikova vietti lapsuutensa Venäjällä kotikaupungissaan Ryazanissa ja Moskovassa. Tenniksen pelaamisen hän aloitti 7-vuotiaana.

– Perheeni kautta tutustuin tennikseen. Olen aina ollut tosi vahva ja kerran lapsena lyödessäni isoisääni sanoi hän, että oletpas sinä vahva – sinun tulisi yrittää tenniksen pelaamista. Sitten menin testaamaan pelaamista ja aloitin harrastamisen, muisteli Kulikova.

Kulikova kertoo lämpimästi omasta perheestään, johon kuuluvat äiti, isä ja kaksi pikkuveljeä sekä isovanhemmat. Urheilullisuus on vahva osa Kulikovan perhettä. Kulikovan kovia lyöntejä tenniskentällä nähneet eivät luultavammin ylläty, kun hän kertoo isänsä olleen todella vahva – itseasiassa painonnostaja. Teini-iässä oleva vanhempi veli on erittäin kova uimari. Hän kuuluu ikäluokkansa parhaimmistoon Venäjällä. Toinen veljistä on puolestaan niin nuori ettei hän ole vielä urheilun parissa.

”Pelottavaa, mutta tenniksen avulla selvisin”

Kulikovan lahjakkuus huomattiin nopeasti hänen aloitettua tenniksen pelaamisen. Ensimmäisistä turnauksista tuli saman tien voittoja ja kehityskäyrän suunta oli vahvasti ylöspäin. Myös ensimmäiset kansainväliset ottelut Tennis Europen alle 12-vuotiaiden sarjoissa päättyivät voittoihin. Nuori tennispelaaja asui ja harjoitteli Venäjällä aina vuoteen 2013 asti, kunnes tapahtui iso muutos 13-vuotiaan tytön elämässä. Muutto Suomeen. Mikä toi Kulikovan Suomeen?

– Venäjällä alkoi tulla hieman haasteita treenaamisen suhteen. Samoihin aikoihin treenikaverini sai kutsun Jarkko Nieminen Tennis Akatemiaan (JNTA) Helsinkiin. Tätä kautta minullekin avautui mahdollisuus päästä kokeilemaan JNTA:n toimintaa, josta tykkäsin kovasti. Lopulta kesällä 2013 teimmekin päätöksen, että muutan Suomeen.

Tärkeä edellytys muuton onnistumiselle oli tenniskentän ulkopuolisen elämän saaminen järjestykseen. Kulikovan onneksi hänelle järjestyi koulupaikka Kaivopuiston vieressä olevasta venäjänkielisestä koulusta ja arkea tuli helpottamaan myös hänen isoäitinsä. Kysyttäessä minkälaista aikaa tuo oli nuoren tytön elämässä, hän vastaa:

– Pelottavaa, mutta tenniksen avulla selvisin. En osannut juurikaan englantia ja kaikki oli uutta.

Hiljalleen arki alkoi luonnistua paremmin ja paremmin. Ensimmäiset vuodet Kulikova oli viisumilla Suomessa, kunnes vuonna 2015 hän sai asumisluvan.  Hän kertoo, että Boris Chernov auttoi häntä paljon ensimmäisten vuosien aikana Suomessa.

Tennisammattilaisuus tavoitteena

Edelleen kentällä asiat sujuivat erinomaisesti. Kulikova nousi alle 14-vuotiaiden Tennis Europe -rankingissa komeasti sijalle 6. Tuolloin syntyi päätös myös pyrkimisestä tennisammattilaiseksi.

– Ajattelin, että jos olen näin korkealla Euroopan rankingissa, niin lähden yrittämään ammattilaisuutta.

Kulikova kertoo, että hän on myös erittäin innokas oppija. Päätös tennisammattilaisuuteen tähtäämisestä asetti haasteita koulunkäynnille.

– Olin aina ollut todella hyvä koulussa ja tykkäsin opiskelusta. 16-vuotiaaksi asti päivärytmini oli treeni-koulu-treeni ja uudestaan. Sitten tennis alkoi viemään enemmän ja enemmän aikaa, enkä enää käynyt niin paljoa koulussa. Sain kouluni suoritettua viime vuonna ja tällä hetkellä tennis täyttää arjen kokonaisuudessaan.

Suomen kansalaisuus: ”Olen super onnellinen”

Pitkään Suomessa asunut Kulikova sai maaliskuun kolmannella viikolla iloisia uutisia: hänelle oli myönnetty Suomen kansalaisuus.

– En voi vieläkään uskoa tätä! Olen elänyt Suomessa jo pitkään ja prosessi kansalaisuuden saamiseksi oli myös pitkä. Kansalaisuuden hakeminen alkoi viime heinäkuussa ja kielitestit suoritin marraskuussa. Olen super onnellinen. Suomi on kotini, kertoi iloinen Kulikova.

Kulikova edusti Suomea jo viime kesänä alle 18-vuotiaiden EM-kilpailuissa ja nyt kansalaisuuden saamisen myötä hän on pelikelpoinen myös aikuisten tasolla. Debyytti naisten maajoukkueessa, Cinia Fed Cup Team Finland, tapahtuu kotikentällä Talin Tenniskeskuksella 15.-20.4. Lue lisää tulevasta naisten Fed Cup -kotiturnauksesta täältä.

Tällä hetkellä Kulikovan WTA-ranking on 538 – parhaimmillaan se oli viime vuoden puolella, kun lukema oli 474. Kulikova voitti viime syksynä ensimmäiset kaksinpelin ammattilaisturnauksensa Tukholmassa.

– Tennisammattilaisuus on edelleen päätavoitteeni, jonka eteen teen töitä päivästä toiseen.

Kulikovan valmentajina toimivat Emma Laine ja Federico Ricci sekä fysiikkapuolella Mikko Pehkonen ja Jaakko-Antti Peltola.

Jaa:

Seuraava uutinen: TEHO Sport Tennisliiga… →