Emma pudotti Maleevan

27.10.2004  |  09:40

Laine kohtaa Safinan

Emma Laine (WTA 216) teki kansainvälisen läpimurtonsa tiistaina 225.000$ WTA Tour-turnauksessa, Seat Open Luxembourgissa, voittamalla turnauksessa neljänneksi sijoitetun, WTA-rankinglistalla olevan Magdalena Maleevan luvuin 5-7, 6-4, 6-3.
Laine lähti otteluun ennakkoluulottomasti. Hävityn ensimmäisen erän jälkeen Laine kertoi pystyneensä parantamaan peliään.
– Kahdessa viimeisessä erässä pelasin tärkeät pisteet ehdottomasti paremmin kuin Maleeva, totesi Emma. – Ottelun viimeisestä pisteestä en tosin muista yhtään mitään.
Laine voitti turnauksen karsinnoissa kolme ottelua.
– En tunne väsymystä. Pitää vain otteluiden jälkeen huolellisesti venytellä, ottaa hieronnat, syödä ja rentoutua, totesi Laine, joka pelaa keskiviikkona klo 16 Suomen aikaa Luxemburgissa nelinpelin ensimmäisen kierroksen ottelunsa. Hänen parinaan on Venäjän Ekaterina Bychkova ja vastassa parilla ovat Uuden-Seelannin Leanne Baker ja Hollannin Kim Kilsdonk.

Maratin pikkusisko

Toisella kierroksella Laine kohtaa moskovalaisen Dinara Safinan, Marat Safinin 18-vuotiaan pikkusiskon. Ihan pieni Dinara tosin ole, sillä hänellä on pituutta 182 cm. Emma on Dinaraa kuukauden vanhempi, ja he ovat kiertäneet aiemmin samoissa juniorikisoissakin. Dinaran paras saavutus juniorina oli tyttöjen Wimbledonin finaali vuonna 2001. Safina siirtyi naisten turnauksiin Lainetta aiemmin eivätkä nämä nuoret naiset ole kohdanneet kertaakaan ennen tätä Luxemburgin turnausta.
Dinara Safina on voittanut jo kaksi WTA-turnausta, vuonna 2002 Sopotissa Puolassa ja 2003 Palermossa, Italiassa. Safinan kaikkien aikojen paras ranking on ollut 29 (huhtikuussa 2004), tällä viikolla hänen rankinginsa on 52. Ranking tuli parhaista lukemista alus, kun hän oli kesällä pari kuukautta loukkaantumisen vuoksi poissa kilpakentiltä. Dinara on ehtinyt lyhyen uransa aikana ansaita jo 545.754 dollaria, joista tänä vuonna sisään on tullut jo 239.190 dollaria.
Dinaran valmentajana toimi aluksi äiti Raouza Islanova, mutta vuosi sitten valmentajaksi palkattiin Hubert Choudury. Safinit ovat todellinen tennisperhe, sillä isä Mihail johtaa moskovalaista tennisklubia.
Seat Open Luxembourg -turnauksen omistaa takavuosien tshekkitennistähti Jana Novotna.

Jaa:

Seuraava uutinen: Niemisen nelinpeli klo… →