Ella Leivo ja Timo Nieminen Finnish Tour-osakilpailuvoittoon

24.1.2011  |  09:07

 TaTS järjesti viikonvaihteessa vuoden ensimmäisen Finnish Tour -osakilpailun, Wanha Posti Openin.
Miesten osakilpailun voittoon eteni Australian avointen karsinnoista tullut Smashin Timo Nieminen. Ykkössijoitettu, toiselta kierrokselta kisan aloittanut Nieminen kohtasi kisassa vain tatsilaisia, Rasmus Niklas-Salmisen, puolivälierissä Leevi Leivon, välierissä Henrik Sillanpään ja loppuottelussa kakkossijoitetun Lauri Kiiskin. Heistä kukaan ei pystynyt laittamaan Niemistä todelliseen testiin, vaan tämä voitti turnauksen erääkään menettämättä.
Myös naisten osakilpailussa oli vahva tatsilaisedustus. Välierissä manselaisia oli kolme, ykkössijoitettu Ella Leivo, kakkossijoitettu Annika Sillanpää ja Johanna Hyöty. HVS:n Leia Kaukonen haastoi välierissä hyvin Ella Leivon, joka eteni loppuotteluun voitettuaan kolmannen erän tie-breakin. Kolme erää pelasivat välierässä myös Annika Sillanpää ja Johanna Hyöty, joka lunasti finaalipaikan kolmessa erässä.
Johanna vei loppuottelussa ensimmäisen erän tie-breakissa, mutta sitten Ella jyräsi kaksi seuraavaa erää 6-1, 6-1.
Vuoden toinen Finnish Tour -turnaus on 16.-20.3. Kaarinassa, ÅLK:n upouudessa Aktia Arenassa, Kaarinassa. Osakilpailu on sisäkenttien yleisten luokkien SM-turnaus.

Wanha Posti Open
1. Finnish Tour -osakilpailu
21.-23.1.2011 Tampere
Järj.TaTS
Loppuottelutulokset
Miesten kaksinpeli: Timo Nieminen Smash – Lauri Kiiski TaTS 63 62
Naisten kaksinpeli: Ella Leivo TaTS – Johanna Hyöty TaTS 67 61 61

Timo Nieminen

Ella Leio

   

Jaa:

Seuraava uutinen: Bernerille kultaa ja… →