Cecilia Johansén tuplavoittoon Tampereen SEB JGP -osakilpailussa

10.10.2011  |  15:44

Alle 10- ja 14-vuotiaiden SEB JGP -kilpailusarjan kuudes ja viimeinen osakilpailu ennen Mastersia pelattiin 7.-9.10. Tampereen Tenniskeskuksessa.

Pojat 14v-luokan kaksinpelin voittoon eteni HVS:n Aaro Pöllänen, joka loppuottelussa voitti  TVS.n Noah Johansénin. Pojat olivat kärkisijoitettuja, joten heidän finaalipaikkansa eivät olleet yllätyksiä; kumpikaan ei menettänyt yhtään erää ennen loppuottelua. Välierissä Aaro voitti kolmossijoitetun HLK:n Julius Pykälämäen ja Noah PVS:n Marcus Stenforsin, joka välierissä yllätti neljänneksi sijoitetun Smash-Kotkan Valtteri Ahtin.
Ikäluokan nelinpelin voittoon Aaro ja Noah eivät yltäneet, vaan kokivat tappion loppuottelussa  Smashia edustaville Siimarin kaksosille, Kristoferille ja Mattiasille. Siimarit pudottivat ensimmäisellä kierrokselta kakkossijoitetut HLK:n Julius Pykälämäen ja HVS:n Otto Solatien ottelutie-breakissa.

Tytöt 14v-luokan kaksinpelissä sijoittamaton TaTS:n Roosa Timonen voitti välierissä kolmossijoitetun HVS:n Elina Jorosen ja loppuottelussa kakkossijoitetun OVS:n Monica Malisen.
Puolivälierissä kKärkisijoitettu Smashin Saskia Koivu koki tappion seurakaverilleen Kristina Parviaiselle ja TaTS:n Janika Hautalahti (4.) HVS:n Lila Humalojalle.
Lila Humaloja ja Elina Joronen saivat nelinpelin välierissä taistella tiukasti voitosta Janika Hautalahtea ja Roosa Timosta vastaan – se heltisi vasta ottelutie-breakissa [13-11]. Loppuotteluvoitto 12-vuotiaasta TVS:n Venla Anderssonista ja 11-vuotiaasta HVS:n Nicola Ussherista tuli sitten jo helpommin.

Otto ”Pasinpoika” Virtanen voitti pojat 10v-luokan kaksinpelin finaalissa vuotta nuoremman HVS:n Leo Ussherin. Leo pudotti matkan varrella KaTSen Oskar Irdojan (2.) ja kolmessa erässä HVS:n Nelson Tuomolan (3.). Leo voitti luokan nelinpelin parinaan seurakaveri Aleksi Löfman. Finaalissa kukistuivat Oskar Irdoja ja Otto Virtanen varsin ylivoimaisesti, välierissä Aleksi ja Leo saivat pelata pitkän kaavan kautta ennen kuin voitto HVS:n Valtteri Solatiestä ja Nelson Tuomolasta ratkesi.
HVS:aan syksystä vaihtanut Oona Orpana eteni vaikeuksitta tytöt 10v-luokan kaksinpelin loppuotteluun, mutta joutui loppuottelussa tunnustamaan TVS:n Cecilia Johansénin paremmakseen. Cecilia taisteli välierissä kolme erää HVS:n Paula Joukasen (2.) kanssa.
Ceciliasta tuli turnauksen ainoa tuplavoittaja, kun hän voitti yhdessä Oona Orpanan kanssa ikäluokan nelinpelin.(RN)

10v ja 14v SEB JGP -osakilpailu (6.)
7.-9.10.2011 Tampere
Järj: TaTS
Luokkien loppuottelut
P14 2-p Aaro Pöllänen HVS (1.) – Noah Johansén TVS (2.)
P14 4-p Kristofer ja Mattias Siimar Smash – Noah Johansén TVS/Aaro Pöllänen HVS (1.) 62 61
T14 2-p Roosa Timonen TaTS – Monica Malinen OVS (2.) 64 61
T14 4-p Lila Humaloja/Elina Joronen HVS – Venla Andersson TVS/Nicola Ussher HVS 62 61

P10 2-p Otto Virtanen HyTS (1.) – Leo Ussher HVS 64 64
P10 4-p Aleksi Löfman/Leo Ussher HVS (3.) – Oskar Irdoja KaTSe/Otto Virtanen HyTS (1.) 61 60
T10 2-p Cecilia Johansén TVS(3.) – Oona Orpana HVS (1.) 64 60
T10 4-p Cecilia Johansén TVS/Oona Orpana HVS (1.) – Ella Haavisto Smash-Kotka/Diana Mikkola (2.) HVS 60 60

 

 

 

Cecilia Johansén

Jaa:

Seuraava uutinen: Micke Kontinen pääsarjaan… →