Beygelzimer OrtoLääkärit Openin voittoon

2.10.2010  |  18:56

Donetskista kotoisin oleva Yuliya Beygelzimer oli toista kertaa Suomessa. Edellisestä visiitistä on vierähtänyt reilut 10 vuotta. Hän osallistui juniorien ITF-pistekilpailuun, IPP Junior Openiin Helsingin Myllypurossa vuonna 1999 ja voitti sekä tyttöjen kaksin- että nelinpelin, jossa hänen parinaan oli Viron Margit Rüütel.
-Suomi on ollut minulle hyvä maa, totesi lokakuun lopussa 27 vuotta täyttävä Yuliya Beygelzimer naisten 25.000$ ITF-turnauksen, OrtoLääkärit Openin kaksinpelin loppuottelun päätyttyä.
Beygelzimer löi hyvätasoisessa finaalissa Emma Laineen tunnissa luvuin 7-6(7), 6-0.
Naiset olivat kohdanneet tätä ennen viime elokuussa Tallinnan ”kaksvitosen” puolivälierissä, ja silloin voitti Emma luvuin 5-2, 1-6, 6-3.
-Itse tein silloin paljon enemmän virheitä, luonnehti Beygelzimer silloista tappiotaan. – Nyt pelasin aggressiivisemmin ja virheitäkin tuli vähemmän..
Beygelzimer oli tyytyväinen peliinsä Talissa. Hän ei hävinnyt viidessä kaksinpeliottelussaan erääkään ja eteni nelinpelissä loppuotteluun Ranskan Kristina Mladenovicin kanssa. Ensimmäistä kertaa yhdessä pelannut hollantilaispari Kiki Bertens/Richel Hogenkamp esti Beygelzimeriä viemästä tuplapottia, kun voitti finaalin luvuin 6-3, 7-5.

Emma Laineen tuntemukset olivat kaksijakoiset.
-Olen tyytyväinen turnausviikkoon kokonaisuudessa, mutta toisaalta finaalitappio harmittaa kovasti, sanoi Emma. – Olin ensimmäisessä erässä ja myös sen tie-breakissa alussa altavastaaja, mutta kohensin peliä. Toisessa erässä olisi pitänyt pystyä jatkamaan samaan tahtiin.
Vaikka Beygelzimer vei toisen erän puhtaasti 6-0, olivat erän neljä ensimmäistä peliä varsin tasaiset ja tilanne olisi voinut olla tasan 2-2:kin. Erän kahdessa viimeisessä pelissä Emma ei pystynyt tekemään pistettäkään.
-Yuliya oli tänään parempi ja ansaitsi voittonsa, totesi Emma, joka matkaa heti sunnuntaina Barnstapleen, Englantiin 75.000$ ITF-turnaukseen.
-Joudun karsintaan, olen neljäs pääsarjan ulkopuolella, tiesi Emma. – Nelinpeliä pelaan Ruotsin Johanna Larssonin kanssa.
Beygelzimer matkustaa Limogesiin, Ranskaan 25.000$ turnaukseen.

OrtoLääkärit Openin finaalipäivänä johtava ortopedi Panu Hirvinen OrtoLääkäreistä totesi, ettei löydä mitään syytä, miksei yhtiö tukisi kisaa ensi vuonnakin.
-Neljä suomalaistyttöä oli toisella kierroksella tämän tason kisassa. Se oli hieno juttu, kehui Panu Hirvinen.

OrtoLääkärit Open 2010
Naisten 25.000$ ITF-turnaus
27.9.-2.10.2010 Tali, Helsinki
Järj: HVS

Kaksinpeli
Loppuottelu: Yuliya Beygelzimer Ukraina (4.) – Emma Laine (5.) 76(7) 60
Nelinpeli
Loppuottelu: Kiki Bertens/Richel Hogenkamp Hollanti (3.) – Yuliya Beygelzimer Ukraina/Kristina Mladenovic Ranska (2.1) 63 75

 

Emma Laine
Kuva: Jouko Siro

Jaa:

Seuraava uutinen: Jarkko kohtaa Garcia-Lopezin… →