Ässillä hyvää – Patrik Niklas-Salminen avaa kautensa ja mahdollistaa syötöllään lasten harrastamista

29.1.2021  |  14:45  |  Yleinen

Patrik Niklas-Salminen, 23, aloittaa tulevalla viikolla kauden 2021 Nur Sultanissa Kazakstanissa. Suomalaispelaaja aloittaa myös Ässillä hyvää -kampanjan, joka kerää tuottoja lasten harrastamisen mahdollistamiseksi.

Maailman huipulle tähtäävä Niklas-Salminen kertoo, että ajatus Ässillä hyvää -kampanjasta sai alkunsa hänen tiiminsä johdolla. Kauden 2021 aikana jokaista ATP-, ITF- tai Davis Cup -kaksinpeliottelussa syötettyä ässää kohden lahjoittaa urheilija 5 euroa lasten harrastamisen mahdollistamiseksi.

– Pidän erittäin tärkeänä, että lapset liikkuvat ja saavat liikunnasta positiivisia vaikutuksia elämäänsä. Ässillä hyvää -kampanjalla haluan osaltani olla mahdollistamassa nuorten liikkumista. Minulle ovat tennisseurat tarjonneet opettavaisen ja liikunnallisen elinympäristön, jota voin suositella kaikille. Itselleni tenniksestä on muodostunut myös ammatti ja teen töitä, että pääsen maailman huipulle asti – kampanjan avulla haluan olla esimerkkinä ja auttaa nuoria liikunnan pariin, kertoi Niklas-Salminen.

Ässillä hyvää -kampanja toteutetaan yhteistyössä urheilijan yhteistyökumppanien ja Tennisliiton kanssa. Kauden aikana voit seurata ässien kautta kerättyä lahjoitussummaa Niklas-Salmisen sosiaalisen median tilien kautta: Facebook | Twitter. Kampanja-aika on 1.2.-30.11.2021. Kauden lopuksi kertynyt summa lahjoitetaan yhteistyökumppanien kanssa valittuun kohteeseen lasten harrastamisen mahdollistamiseksi.

Kausi käyntiin Kazakstanissa – ”Hienoa päästä taas kilpailemaan”

Niklas-Salmisen kausi alkaa siis 1.2. Nur Sultanissa Kazakstanissa. Luvassa on ainakin kaksi $15,000 ITF-turnausta putkeen ja mahdollisesti ATP Challenger -turnaus perään. Maailmanlistalla sijalla 443 oleva suomalainen kertoo haluavansa vakiinnuttaa paikkansa ATP Challenger -kiertueella mahdollisimman nopeasti ja edetä kohti maailmanhuippua.

– Hienoa päästä taas kilpailemaan. Olen treenannut kovaa koko off-seasonin ajan, eli joulukuusta alkaen. Olen päässyt harjoittelemaan terveenä ja kentällä olemme saaneet hyviä asioita aikaan valmentajani Tuomas Ketolan johdolla. Innolla odotan, että pääsen iskemään ensimmäiset kisalyönnit ammattilaiskentillä.

Suomalaisista Kazakstanissa nähdään myös Otto Virtanen sekä Eero ja Iiro Vasa.

$15,000 ITF WORLD TENNIS TOUR | KAZAKSTAN

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkokatsaus 4/2021 – →