Ahti uran ensimmäiseen ammattilaisfinaaliin nelinpelissä – ”Oman uran huippuhetkiä toistaiseksi ja toivotaan voittoon päättyvän”

29.9.2022  |  21:46  |  Raportit

23-vuotias Smash-Kotkaa edustava Vesa Ahti pelaa perjantaina uransa ensimmäisessä nelinpelin ammattilaisfinaalissa Ruotsissa.

Ahti ja ruotsalainen Arslanbek Temirhanov selvittivät avauskierroksella tiukan kolmieräisen ja kaavio avautui upealla puolivälierävoitolla toiseksi sijoitetusta parista Filip Bergevi/Simon Freund 7-5, 7-6(7). Sama vahva meno jatkui välierässä, jossa kukistuivat Henri Squire/Kody Pearson 6-3, 6-4.

– On ollut huikea viikko. Ei voi kuin nauttia. Finaalipaikka tuo ison potin lisää ATP-pisteitä. Tietysti tällaiset matsit antavat hyvää buustia taas treenaamiseen ja kertoo, että oikeaan suuntaan ollaan menossa. Oman uran huippuhetkiä toistaiseksi ja toivotaan voittoon päättyvän, kommentoi Ahti.

Finaalissa perjantaina aikaisintaan klo 19.30 tulevat vastaan Giles Hussey/Johannus Monday. Ottelu on nähtävissä täältä. Vasenkätiset britit voittivat välierässä kärkisijoitetut Eero Vasan ja David Poljakin.

– He ovat taitavia pelaajia ja ovat myös pelanneet yhdessä enemmän kuin minä parini kanssa. Jos jatkamme Arslanbekin kanssa samalla tavalla, on meillä hyvä mahdollisuus voittaa. Pääsemme altavastaajina pelaamaan, niin rennolla fiiliksellä menemme nauttimaan.

Ahti ylsi myös kaksinpelissä kahdella voitolla pääsarjaan ennen ensimmäisen kierroksen tappiota.

Sisäkenttien hallitseva Suomen mestari Ahti on tänä vuonna aloittanut pelaamaan ammattilaisturnauksia. Elokuussa hän saavutti ensimmäisen kaksinpelin ATP-pisteensä Helsingin ITF-turnauksessa. Tällä hetkellä Ahti on maailmanlistalla kaksinpelissä lukemassa 1795 ja nelinpelissä 1399.

M25 ITF WORLD TENNIS TOUR | RUOTSILIVESTREAM & LIVESCORE

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkokatsaus 39/2022 – →