A.Pöllänen/Ruusuvuori ja Andersson/Humaloja nelinpelivoittoihin Pajulahdessa

23.3.2012  |  14:55

Kolme luokkavoittoa oli tarjolla suomalaispelaajille perjantaina Tennis Europe 14v Junior Tour -turnauksessa Liikuntakeskus Pajulahdessa Nastolassa.
Poikien kaksinpelin loppuotteluun oli edennyt kakkoseksi sijoitettu HVS:n Aaro Pöllänen, joka joutui tunnustamaan neloseksi sijoitetun Saksan Nicolas Mayrin paremmakseen kolmessa erässä.
Aaro voitti TE 14v-turnauksen Pajulahdessa viime joulukuussa, joten hänellä on mainio saldo nastolalaisista kansainvälisistä kisoista.
Saldoa sen kuin parantaa hänen ja HVS:n Emil Ruusuvuoren saavuttama nelinpelin luokkavoitto. Loppuottelussa ykkössijoitetut hvsläiset voittivat kakkossijoitetut venäläiset Philipp Klimovin ja Renat Sahavutdinovin.
Tyttöjen nelinpelin voittoon etenivät riemastuttavasti kakkossijoitetut TVS Venla Andersson ja HVS:n Lila Humaloja. Tytöt kohtasivat finaalissa belgialaiset Gitte Heynemansin ja Julie Vereecken. Tasaväkisessä finaalissa voitto heltisi vasta ottelutie-breakissa 10-4.

Tyttöjen kaksinpeli oli, kuten usein Suomessa pelatuissa juniorien kansainvälisissä kisoissa, venäläisten jäsentenvälinen. Tämänkin kisan puolivälierissä oli kuusi venäläistä ja välierissä kolme. Loppuottelussa Valeriya Yschchenko (3.) voitti Ekaterina Kuninan (2.).

Tennis Europe 14v Junior Tour-turnaus
19.-23.3.2012 Liikuntakeskus Pajulahti, Nastola

Loppuottelut
Poikien kaksinpeli
Nicolas Mayr Saksa (4.) – Aaro Pöllänen (2.) 64 26 63
Tyttöjen kaksinpeli
Valeriya Uschchenko Venäjä (3.) – Ekateriina Kunina Venäjä (2.) 61 62
Poikien nelinpeli
Aaro Pöllänen/Emi Ruusuvuori (1.) – Philipp Klimov/Renat Sahabutdinov Venäjä (2.) 76(6) 64
Tyttöjen nelinpeli
Venla Andersson/Lila Humaloja (2.) – Gitte Heynemans/Julie Verrecke Belgia 63 26 [10-4]

 

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Pienten ja keskisuurten… →