14- ja 18-vuotiaiden SM-tennis

6.4.2009  |  10:15

Oksanen, Ojanen ja Telinkangas tuplamestareiksi

Pojat 18v-luokan kaksinpelin mestaruudesta pelasivat seurakaverit (KTS) ja pajulahtiryhmäläiset Juuso Ojanen ja Juuso Laitinen, jotka olivat luokan kärkisijoitettuja. Ojanen oli voittanut välierissä TVS:n Santtu Leskisen ja Laitinen TaTS:n Ristomatti Lannen. Puolitoista vuotta nuoremmalla Juuso Laitisella oli kolme eräpalloa ensimmäisessä erässä 5-4 johtoasemassa, mutta viimeistä juniorivuottaan pelaava Ojanen kesti ja vei erän tie-breakilla. Toisen erän Ojanen vei luvuin 6-2.
Myös nelinpelissä Juusojen mitalit menivät samoin: Suomen mestaruuden voittivat Juuso Ojanen ja GVLK:n Robert Berner, hopeat menivät Juuso Laitiselle ja ÅLK:n Olli Kestille.

Tytöt 18v-luokan mestaruuden vei edellisen viikonloppuna naisten yleisten luokkien kaksinpelin hopeaa voittanut Smashin Cecilia Estlander, joka menetti välierissä yhden erän TaTS:n Saana Saarteiselle. Loppuottelussa 17-vuotias Cecilia voitti heinäkuussa 15 vuotta täyttävän TaTS:n Ella Leivon, joka voitti matkalla finaaliin seurakavereistaan Johanna Hyötyn puolivälierissä ja Julia Rissasen välierissä. Kakkossijoitettu Smashin Katja Verho joutui jäämään kisasta pois olkapäävamman vuoksi.
TaTS:n Julia Rissanen ja Saana Saarteinen ottivat nelinpelin mestaruuden. He kohtasivat loppuottelussa LVS:n Ida ja Linda Luostarisen, jotka saivat kaksi luovutusvoittoa ennen finaalia.

Kuten 18v-luokassa myös 14v-luokan kaksinpelin loppuotteluun olivat tiensä selvittäneet kärkisijoitetut KarTen Leo Haapasalo ja VT:n Valtteri Telinkangas, molemmat erääkään menettämättä. Kakkossijoitettu Telinkangas voitti välierissä NurTS:n Juho Flinkmanin ja Leo VT:n Elmo Kekkosen. Loppuottelussa isokokoinen Telinkangas voitti Haapasalon.
Valtterista tuli Juuso Ojasen lailla tuplamestari, sillä hän voitti 14-vuotiaiden nelinpelin parinaan seurakaverinsa Elmo Kekkonen. Loppuottelussa kukistuivat Smashin Ville-Petteri Ahti ja NurTS:n Juho Flinkman.

Smashiläiset seura- ja harjoituskaverit Teresa Oksanen ja Petra Piirtola etenivät tytöt 14v-luokan loppuotteluun. Oksanen voitti välierissä HLK:n Suan Happosen ja Piirtola kakkoseksi sijoitetun OVS:n Jessica Malisen. Toisensa ja pelityylinsä hyvin tuntevat Oksanen ja Piirtola pelasivat näiden SM-kisojen ainoan kolmieräisen loppuottelun, jossa ykkössijoitettu Oksanen vei tällä kertaa voiton.
Jo ennen kaksinpelin loppuottelua Teresa ja Petra voittivat luokan nelinpelin mestaruuden. Loppuottelussa tuli voitto OVS:n Malisen sisaruksista Jessicasta ja Monicasta.

Juniorien 14v ja 18v sisäkenttien
SM-kilpailu 2009
3-5.4.2009 Tali, Helsinki
Järj. HVS

Loppuottelut:
Pojat 18v.

2-p: Juuso Ojanen KTS (1.) – Juuso Laitinen KTS (2.) 76 62
4-p: Robert Berner GVLK/Juuso Ojanen KTS (2.) – Olli Kesti ÅLK/Juuso Laitinen KTS (1.) 63 62
Tytöt 18v.
2-p: Cecilia Estlander Smash (1.) – Ella Leivo TaTS 61 63
4-p: Julia Rissanen/Saana Saarteinen TaTS – Iida ja Linda Luostarinen LVS 60 60
Pojat 14v.
2-p: Valtteri Telinkangas VT (2.) – Leo Haapasalo KarTe (1.) 61 63
4-p: Elmo Kekkonen/Valtteri Telinkangas VT (1.) – Ville-Petteri Ahti Smash/Juho Flinkman NurTS 61 62
Tytöt 14v.
2-p: Teresa Oksanen Smash (1.) – Petra Piirtola Smash 64 46 63
4-p: Teresa Oksanen/Petra Piirtola Smash (1.) – Jessica ja Monica Malinen OVS 61 61

Jaa:

Seuraava uutinen: Naisten joukkue Fed… →