Uutiset
Tuomarit tärkeässä roolissa TEHO Tennisliigassa – tuomarikoulutuksen kautta tositoimiin
13.10.2026 | 15:37 | Artikkeli, TEHO Tennisliiga
Tuomarikoulutuksen kautta on mahdollista siirtyä tuomaripolulle. Helmi Männistö debytoi TEHO Tennisliigassa, missä tuomareilla on keskeinen rooli.
Tuomarin rooli
Tuomareita käytetään arvokilpailuissa – TEHO Tennisliigassa, TEHO Finnish Tourilla ja muiden arvokilpailujen finaaleissa. Päätuomarin tehtäviin kuuluu rajatuomioiden lisäksi oleellisesti ohjaksien käsissä pitäminen läpi ottelun. Esimerkiksi mahdollisiin käytösrikkeisiin puututaan pienellä kynnyksellä. Tennisliitto ylläpitää listaa pätevistä päätuomareista: tutustu listaan täällä
Teknologia tuomaroinnin apuna
Kehittyvä teknologia helpottaa tuomaritoimintaa ja mahdollistaa otteluvalvojien käyttämisen osassa Tennisliigaotteluita päätuomareiden sijaan. Kun kentällä on käytössä Zenniz keskusyksikkö, on mahdollista käyttää sen tarjoamia linjatuomiohaastoja. Keskusyksikköä käytettäessä pelaajat merkitsevät itse tilanteen puoltenvaihtojen yhteydessä. Päätuomarin sijasta otteluvalvoja puuttuu sääntö- ja käytösasioihin katsomosta käsin.

Tuomarikoulutuksen kautta tuomaripolulle
Koulutus järjestetään etäkoulutuksena ja se sopii sääntötietämyksen ja tuomaroinnin perustietojen kasvattamiseksi päätuomarina toimimisesta kiinnostuneille. Jokaisen tulee myös suorittaa Puhtaasti paras ja Reilusti paras -verkkokoulutukset ennen tuomariauktorisointia. Koulutuksen jälkeen päätuomarina toimiminen on hyvä aloittaa esimerkiksi juniori-ikäluokkien tai C-E -luokkien otteluissa. Koulutuksia järjestetään pääosin ennen Tennisliigakauden alkamista mutta mikäli kysyntää ilmenee, järjestetään koulutuksia tarpeen mukaan useammin. Myös livekoulutukset ovat mahdollisia seurojen tilauksesta.
Edellisen kerran koulutus järjestettiin etäkoulutuksena 2.10. ja mukaan ilmoittautui 15 osallistujaa. Kouluttajana toimi Erkki Viitasaari. Erkki Viitasaari vinkkaa tuomaritoiminnasta kiinnostuneille ja niille, jotka haluavat kehittyä päätuomarin tehtävässä:
”Parhaiten alkuun pääsee tuomaroimalla kansallisissa alempien tasojen kilpailuissa. Kannattaa olla yhteydessä oman seuran kilpailunjohtajiin ja kysellä mahdollisuuksia. Myös tuomareiden seuraaminen ottelutapahtumissa kehittää. Kansallisella tasolla oivallinen paikka on seurata Tennisliigaotteluita. Kansainvälistä huipputuomarointia näkee tänä vuonna helpoiten Talin HPP Openissa 16–22.11. Tapahtumaan pystyy myös nyt ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi, myös linjatuomariksi.”
Helmi Männistö debytoi päätuomarina TEHO Tennisliigassa Valkeakoskella

Helmi Männistö on oivallinen esimerkki uudesta päätuomarista, joka koulutuksen jälkeen tarttui rohkeasti Tennisliigassa päätuomarin tehtäviin. Hän osallistui 2.10 järjestettyyn tuomarikoulutukseen ja kertoi, että tuomarikoulutuksessa käytiin hyvin läpi, mitä tehdä, jos tulee virhe tai ongelma. Kokonaisuus oli lyhyt ja ytimekäs. Koulutus toi itsevarmuutta, vaikka itse useita vuosia kilpaa pelanneena asiat olivat tuttuja.
Helmi Männistö on A-luokan kilpapelaaja ja toiminut erilaisissa rooleissa tenniksen parissa niin valmentajana kuin tapahtumien järjestäjänä. Nyt Helmi täydensi rooliaan myös päätuomarina ja onkin Männistön suvussa kolmannessa sukupolvessa SM-tasolla tuominnut henkilö.
Mainitsemisen arvoista on myös se, että Helmi Männistö toimi tuomarina miesten Tennisliigaottelussa. Männistö kuvailee kokemustaan positiivisena:
”Selvisin tuomaroinnista mielestäni oikein hyvin. Tein varmasti jonkun virheen, mutta niin tekee otteluissaan varmasti jokainen muukin tuomari sekä pelaaja. On se hieman koomista tervehtiä päätä pidempiä pelaajia ja sitten mennä tuomariksi heille torniin, mutta tuomari on aina tuomari eikä sukupuoli tässä asiassa taitoihin vaikuta. Tuomari on kuitenkin kentällä aina auttaakseen pelaajia. Kannustaisinkin tyttöjä ja naisia menemään rohkeasti mukaan tuomaroimaan!”
Entä miten toimitaan, jos kilpailussa ei ole tuomaria?
Kun pelataan ilman tuomareita, suositellaan seuraavia toimintatapoja:
* Pelaajien on yhteistyössä pyrittävä mahdollisimman oikeisiin tuomioihin. Kumpikin pelaaja (nelinpelissä pari) toimii oman kenttäpuoliskonsa linjatuomarina.
* Tenniksen periaatteisiin kuuluu, että pallo voidaan tuomita vääräksi vain varmassa tilanteessa. Jos pelaaja on vähänkin epävarma, oliko pallo oikein vai ulkona/väärin, se on hyväksyttävä oikeaksi.
* Kaikki tuomiot on julistettava välittömästi. Pelin jatkuessa ei voi myöhemmin vedota siihen, että pallo olisi aikaisemmin pelin aikana ollut ulkona.
* Yleisön apua tuomitsemiseen ei saa koskaan pyytää eikä käyttää.
* Syöttäjän on ilmoitettava ääneen pelitilanne.
* Jos kentän tuomarituolissa on tavanomaiset pelien ja erien merkkipallot, on näitä siirrettävä pelitilanteen mukaan puolenvaihtojen yhteydessä.
* Pelattaessa ilman tuomaria vain kilpailunjohtaja voi määrätä pisterangaistusjärjestelmän mukaisia rangaistuksia. Kilpailunjohtaja on myös kutsuttava paikalle, jos pelaaja tarvitsee tauon loukkaantumisen takia tai jos pelaajat eivät pysty ratkaisemaan erimielisyyttä tilanteesta. Kilpailunjohtaja ei voi tehdä päätöstä kolmannen osapuolen (esim. katsojan, valmentajan tai vanhemman) näkemyksen mukaan.
Jaa:
