Uutiset
Wasa Open päätökseen suomalaisten osalta: Lagerbohm pelasi puolivälieriin, Ahti nelinpelin finaalissa
13.6.2026 | 16:03 | Raportit
Vaasassa on pelattu miesten $15,000 ITF-ammattilaiskilpailua tällä viikolla. Kilpailun viimeisen suomalaisen pelit tulivat päätökseen lauantaina. Kilpailu huipentuu vielä kaksinpelin loppuotteluun.
Kyseessä on viiden vuosi, kun ammattilaiskilpailu järjestetään Vaasassa.
Kaksinpelissä pisimmälle ylsi 18-vuotias Linus Lagerbohm (ATP-1621), joka nähtiin kahdeksan parhaan joukossa puolivälierissä. Kyseessä oli uran toinen kerta, kun Lagerbohm ylsi ammattilaiskiertueella puolivälieriin. Lagerbohm voitti avauskierroksella Jeri Lassilan, ja toisella kierroksella Oskari Eerola joutui antamaan maanmiehelle luovutusvoiton. Helsinkiläisen Lagerbohmin pelit päättyivät kuitenkin perjantaina puolivälierissä, kun Joaquin Guilleme kukisti suomalaisen kahdessa erässä 6-4, 7-6(5). Guilleme on edennyt aina kilpailun loppuotteluun asti.
Muista suomalaisista kaksinpelin toisella kierroksella nähtiin Eerola sekä Iiro Vasa (ATP-1057), joka taipui turnauksen toiseksi sijoitetulle italialaiselle. Avauskierroksen tappiot kärsivät puolestaan Lassila, Aleksi Löfman, Felix Alopaeus, Otso Martikainen ja Vesa Ahti. Martikainen oli ainoana suomalaisena selvittänyt karsinnat.
Nelinpelin finaalissa nähtiin Ahti yhdessä saksalaisen parin Tom Zeuchin kanssa. Kaksikko oli turnauksen ykkössijoitettu pari, mutta kärsi lopulta finaalissa tiukan kolmen erän tappion virolaisille Markus Molder/Kristjan Tamm lukemin 4-6, 6-4, 6-10. Nelinpelissä välieriin ylsi niin ikään suomalaisista Lagerbohm/Alopaeus pari.
Kaksinpelin loppuottelu pelataan Vaasa Sportparkin ulkokentillä lauantaina klo 18.30 alkaen. Finaalissa kohtaavat Nicaraguan Guilleme (ATP-1181) ja Ranskan [3] Guillaume Dalmasso (ATP-634).
Jaa:
