Laura Hietaranta valmiina kotikisaan Adeona Helsinki Openiin – Takana uran paras kausi

23.2.2026  |  17:15  |  Ennakot

Suomen suurin naistenniksen tapahtuma Adeona Helsinki Open pelataan Talin Tenniskeskusssa 2.–8.3.2026. Kansainvälinen ITF-ammattilaisturnaus järjestetään nyt kolmatta kertaa, ja tänä vuonna tapahtuma kasvaa entistä suuremmaksi W50-kategoriaan. Turnauksessa jaetaan palkintorahoja 40 000 dollaria.

Ammattilaiskilpailuissa nähdään liuta maailman huippupelaajia; joukkoa johdattaa 21-vuotias ykkössijoitettu Linda Klimovicova (WTA-129). Kisassa nähdään myös Suomen ykköspelaaja Laura Hietaranta (WTA-307), joka aloittaa kilpailun keskiviikkona 4.3. iltasessiossa klo 17.30 alkaen.

Hietaranta valmistautuu parhaillaan Helsingissä kotikilpailuun.

Pitkäjänteinen työ toi uran parhaan kauden

22-vuotiaan Hietarannan viime kausi oli hänen uransa tähän mennessä menestyksekkäin; kaksinpelissä turnausvoittoja tuli yhteensä neljä. Nousu on perustunut useamman vuoden määrätietoiseen kehitystyöhön yhdessä valmennustiimin kanssa.

”Viime kausi oli urani paras. Menestys on tulosta kolmen vuoden tietoisesta rakennusvaiheesta. Ollaan mun tiimin kanssa tehty isoja muutoksia tekniikkaan ja liikkumiseen. Käytännössä ollaan rakennettu minun peliä uudelleen kestävämmälle pohjalle”, kertoi Hietaranta.

Hietaranta korostaa, että kehitys on ollut pitkä prosessi, joka jatkuu edelleen.

”On tosi palkitsevaa vihdoin nähdä, että yhdessä tehty työ alkaa näkyä matseissa ja rankingin nousuna, vaikkakin pelillinen taso vielä vaihtelee matsien sisällä, ja työ jatkuu koko ajan. Kyse ei ole pikavoitoista, vaan pitkäjänteisyydestä. Ollaan hiomassa tekniikka sellaiseksi, että se kestää ammattilaiskiertueen vaatimukset vuosia eteenpäin.”

Myös henkinen kasvu on vienyt Suomen ykköspelaajan peliä eteenpäin.

”Mun henkinen kantti ja pelin taktinen puoli ovat myös menneet paljon eteenpäin, mikä näkyi jo viime vuonna muun muassa kykynä kääntää tiukkoja otteluita voitoiksi”, sanoi Hietaranta.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Laura Hietaranta (@laurahietaranta) jakama julkaisu

Kotiturnaus tuo erityistä energiaa peliin

Hietarannalla on takana täysipainoinen harjoituskausi, jossa painotettiin erityisesti fyysistä kestävyyttä, liikkumista sekä syötön ja kämmenen kehittämistä. Suomalainen on pelannut alkuvuonna kolme kilpailua ja kausi alkoi vahvasti Puolan W75-turnauksessa, jossa Hietaranta otti uransa kovatasoisimman voiton kovilla kentillä.

”Pelillisesti ollaan saavutettu tosi tärkeitä välitavoitteita, kuten ykkössyöttöprosentin nostaminen. Pelityylini perustuu vahvaan palautuspeliin, niin ykkössyötön kehittäminen on ollut tärkeää, sillä se tuo paljon itsevarmuutta matseihin.”

Samalla heti alkuvuodesta kuormitusta on jouduttu hallitsemaan huomioiden pitkän ammattilaispelaajan kauden.

”Uudenlainen pelityyli on kuitenkin tuntunut fyysisesti, joten ollaan viime viikkoina jouduttu priorisoimaan palautumista suunnitelmissa olleiden kotikisaan valmistavien turnausten sijaan. Tällä varmistellaan sitä, että pystyn pelaamaan ensimmäisen täyden ja ehjän kauden”, kertoi Hietaranta

Kotikentällä pelaaminen on Hietarannalle aina erityinen kokemus, vaikka valmistautuminen on sisältänyt pieniä haasteita.

”Yleisön tuki ja kotiympäristö tuo erityistä energiaa, ja sitä haluaa antaa itsestään kaiken. Vaikken ehkä lähdekään kisaan sadan prosentin pelituntumalla, niin asenne on selvä – menen kentälle tekemään parhaani. Turnaus on kovatasoinen ja on hienoa päästä haastamaan kovia pelaajia juuri kotihallissa.”

Tavoitteena nousu kohti kärkeä

Viime vuonna Hietaranta taipui Adeona Helsinki Openissa kaksinpelissä ensimmäisellä kierroksella, mutta nelinpelissä juhli koko kilpailun voittoa. Tänä vuonna tavoitteena on pelata piste kerrallaan.

”Tässä turnauksessa fokus on paljon mentaalipuolella eli haluan pysyä siinä hetkessä läsnä, ja pelata jokaisesta pisteestä.”

Koko kauden päätavoite on selkeä – nousu maailmanlistalla ja sitä kautta päästä isompiin kilpailuihin. Tällä hetkellä Hietaranta löytyy ranking-listalta sijalta 307., joka on samalla suomalaisen ennätys.

”Isossa kuvassa tavoitteet kaudelle ovat selkeät: tähdätään seuraavaksi maailmanlistalla top 200 -joukkoon ja sitä kautta Grand Slam -karsintoihin. Matka sinne vaatii malttia ja kykyä kuunnella kehoa, jotta saan pelattua ehjän kauden”, päätti Hietaranta.

Hietaranta avaa urakkansa Adeona Helsinki Openissa keskiviikkona 4.3. klo 17.30 alkavassa iltasessiossa. Turnauksen kaaviot arvotaan lähempänä kilpailua ja päiväkohtaiset otteluohjelmat julkaistaan aina edellisenä päivänä.

Maanantai 2.3. – kaksinpelin karsinnan 1. kierros | klo 10 alkaen
Tiistai 3.3. – karsintafinaalit, nelinpelin 1. kierros | klo 10 alkaen
Keskiviikko 4.3. – kaksinpelin 1. kierros | klo 10 alkaen, iltasessio klo 17.30
Torstai 5.3. – kaksinpelin 2. kierros ja nelinpelin puolivälierät | klo 10 alkaen, iltasessio klo 17.30
Perjantai 6.3. – kaksinpelien puolivälierät ja nelinpelin välierät | klo 13 alkaen, iltasessio klo 17.30
Lauantai 7.3. – kaksinpelin välierät, nelinpelin loppuottelu | klo 13
Sunnuntai 8.3. – kaksinpelin loppuottelu | klo 13

*Järjestäjä pidättää oikeuden aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin

OSTA LIPUT
TAPAHTUMASIVUSTO
PELAAJALISTAUS

Jaa: