Uutiset
ÅLK ja GT välieriin tiukan kierroksen päätteeksi – “sensaatiomaista”
7.2.2026 | 22:29 | Raportit, TEHO Tennisliiga
TEHO Tennisliigan lauantain 7.2. pudotuspelikierros tarjosi suuria tunteita. Smash-Kotka ja Åbo Lawn-Tennis Klubb (ÅLK) kohtasivat toisensa Kotkassa, kun taas Helsingissä vastakkain asettuivat Helsingin Lawn-Tennis Klubi (HLK) ja Grani Tennis (GT).
Jo ennakkoon oli odotettavissa tiukkoja kamppailuja, eikä niiltä myöskään vältytty. Ratkaisut venyivät useissa otteluissa äärimmilleen, ja lopulta välieräpaikkansa varmistivat ÅLK ja GT. He kohtaavat ensi viikonlopun finaaliviikonlopussa (13.–14.2.) jo välieräpaikkansa lunastaneet Smashin ja HVS:n.
ÅLK:n voitto ratkesi Biggsin ja Erikssonin taisteluun tiukoissa kaksinpeleissä
ÅLK teki todellisen tempun nappaamalla paikan välierissä. Joukkue nousi vasta viime kaudella Tennisliigaan nuorella ryhmällään, ja viime kausi oli lähellä päättyä sarjapaikan menetykseen. Tämän kauden nousujohteinen suoritus ÅLK:lta on tuonut varmasti monen nuoren pelaajan nimen laajempaan tietoisuuteen.
Kotkan Vesa Ahti avasi otteluparin vahvasti, eikä ÅLK:n Leo Stenlund pystynyt vastaamaan, kun Ahti vei ottelun selvästi erin 6–0, 6–3. Turkulaiset nousivat kuitenkin takaisin voittokantaan seuraavissa kaksinpeleissä. Juho-Eric Biggs ja Lucas Eriksson ratkaisivat ottelunsa pitkien taistojen jälkeen kolmannen erän supertie-breakeissa kääntäen tilanteen ÅLK:n hyväksi. Biggs voitti Ville-Petteri Ahdin erin 6–1, 6–7, 5–10 ja Lucas Eriksson kaatoi Jussi Salmion erin 7–5, 4–6, 2–10. Ottelupari ratkesi lopulta Axel Erikssonin ja Biggsin nelinpelivoittoon (3–6, 4–6) Vesa ja Valtteri Ahtia vastaan. Ville-Petteri Ahdin ja Valtteri Väreen ottelua Stenlundia ja Elias Ruusuvuorta vastaan ei pelattu loppuun näin ollen.
Lucas Eriksson summasi päivän otteluita seuraavanlaisesti: “Tänään jatkettiin siitä, mihin runkosarja päätettiin. Päivä oli varsin nousujohteinen. Etenkin minä ja Juho venyimme silloin, kun sitä eniten tarvittiin. Oikein mukavaa, kun kausi on ollut näin onnistunut – etenkin, kun olemme pelanneet täysin omalla rosterilla. Ensi viikolla jatketaan samalla hyvällä energialla ja tiimihengellä!”
Vanhat konkarit ja uusi tulokas nostivat GT:n neljän parhaan joukkoon
HLK:n ja GT:n puolivälierässä kauniaislaiset pelaajat näyttivät vahvuutensa juuri ratkaisuhetkillä ja käänsivät tiukat ottelut edukseen, mikä vei joukkueen neljän parhaan joukkoon. Grani Tenniksen Jürgen Zopp ja Niklas Korsström ovat olleet joukkueensa selkäranka loppukauden tiukoissa paikoissa, eikä sama linja katkennut myöskään puolivälierävaiheessa.
Zopp kohtasi puolivälierässä Oren Vasserin, kun taas Korsström pelasi August Ehrnroothia vastaan. Molemmat ottelut ratkesivat vasta kolmannen erän supertiebreakeissa, kun Zopp vei kamppailunsa lukemin 1–6, 6–3, 10–7 ja Korsström käänsi oman ottelunsa edukseen erin 3–6, 7–5, 10–7. Voitto oli Korsströmin kauden ensimmäinen kaksinpelistä, vaikka nelinpelissä hän on niittänyt useita voittoja joukkueelleen. Sen sijaan HLK:n Roni Hietaranta jatkoi kauden vahvoja otteitaan voittaessaan GT:n Oliver Kiljusen selkeästi 6–3, 6–0.
Joukkueet lähtivät nelinpeleihin tilanteesta 1–2 GT:n hyväksi. Grani Tenniksen Matias Vilhunen teki vaikuttavan Tennisliiga-debyyttinsä Meilahden äänekkään yleisön edessä pelaten nelinpelin Kiljusen parina. Kiljunen/Vilhunen-duo onnistui kairaamaan 2–6, 6–7 voiton Ehrnroothista ja Hietarannasta. Tämä voitto sinteöi Grani Tennikselle paikan välierissä 1–3-voitollaan, jolloin toista nelinpeliä Vasser/Karl Kiur Saar – Zopp/Korsström ei pelattu loppuun saakka.
Korsström jakoi fiiliksiään joukkueensa puolivälieräesityksestä: “Jürgen oli jälleen kerran iskussa, ja itse onnistuin vihdoin ottamaan voiton myös kaksinpelissä! Singeli oli aluksi hieman tahmea, mutta löysin onneksi kämmenen ja syötön, joilla sain ottelun käännettyä ja hoidettua kotiin. Nelinpeleissä Kiljunen ja Vilhunen pistivät show’n pystyyn ja nappasivat ison voiton erinomaisella yhteistyöllä. Heidän pelinsä oli sensaatiomaista!”
Tulokset
Miehet
Smash-Kotka – ÅLK 1–3
HLK – GT 1–3
Katso kaikki miesten pudotuspelitulokset TennisÄssästä.
Jaa:
