Viikkoennakko 3/2026 – Virtanen Australian avointen karsinnoissa, Heliövaara avaa kauden Adelaidesta

12.1.2026  |  09:09  |  Ennakot

Suomen ykköspelaajat Heliövaara ja Virtanen avaavat kauden tällä viikolla Australiassa.

Virtanen Australian avointen karsinnoissa

Otto Virtanen avaa kauden 2026 Australian avointen karsinnoista. Virtanen (ATP-126) on karsintojen 12. sijoitettu ja kohtaa ensimmäisellä kierroksella kolumbialaisen Nicolas Mejian (ATP-169). Pelaajat eivät ole kohdanneet aiemmin toisiaan. Karsintojen avausottelu on ohjelmassa tiistaina noin klo 2.30 yöllä Suomen aikaa.

Tie kauden ensimmäisen grand slam -kilpailun pääsarjaan aukenee kolmella voitolla. Australian avoimissa mukana nähdään suomalaisista lisäksi Harri Heliövaara ja suojatun rankingin turvin Emil Ruusuvuori.

AUSTRALIAN AVOIMET | KARSINNAT

Heliövaara avaa kauden Adelaidesta

Kuva: Corinne Dubreuil/ATP Tour

Harri Heliövaara ja Henry Patten käynnistävät kauden Adelaiden ATP-kilpailusta. Suomalais-brittiläinen pari on turnauksen toiseksi sijoitettu ja suoraan toisella kierroksella. Toisen kierroksen kamppailussa pari kohtaa voittajan ottelusta Jakob Schnaitter/Mark Wallner – Tomislav Brkic/Damir Dzumhur.

Nelinpelin maailmanlistalla sijalla 3. majailevat Heliövaara ja Patten puolustavat Australian avoimista mestaruutta. Adelaiden kilpailu on parin ainoa ennen kauden ensimmäistä grand slamia. Viime kauden Heliövaara/Patten päätti mestaruuteen ATP Finals -kilpailussa.

ATP 250 | AUSTRALIA

Senioreiden nelinpelin SM-kilpailut Hyvinkäällä

Senioreiden nelin- ja sekanelinpelin SM-kilpailut pelataan Hyvinkäällä 12.-18.1. Kilpailussa pelataan tasakymppien Suomen mestaruudesta ikäluokissa 40-80 -vuotiaat.

SENIOREIDEN SM-KILPAILUT | HYVINKÄÄ, HYTS

Juniorit maailmalla

Suomalaisjunioreita pelaa alla olevissa Tennis Europe -kilpailuissa tällä viikolla.

ALLE 14V TENNIS EUROPE, 3. KATEGORIA | LIETTUA
ALLE 12V TENNIS EUROPE, 2. KATEGORIA | LUXEMBURG

Viime viikolla junioreiden J60 ITF-kilpailuissa Ruotsissa Ilona Kanerva (HLK)/Hanna Vänni (TaTS) juhlivat nelinpelin voittoa ja Aatu Niemelä (Smash) sijoittui kaksinpelissä toiseksi. Alle 14-vuotiaiden Tennis Europe -kilpailussa Ruotsissa puolestaan HVS-Tenniksen Adam Napari tuuletti kaksinpelin voittoa ja Jimi Juvonen nelinpelin.

J60 ITF WORLD TENNIS TOUR JUNIORS | RUOTSI
ALLE 14V TENNIS EUROPE, 3. KATEGORIA | RUOTSI

Jaa:

Seuraava uutinen: Virtanen avaa kauden… →