Uutiset
SM-kilpailuiden välieräparit selvillä – hallitseva mestari Leskinen taisteli tiensä jatkoon
19.12.2025 | 21:48 | Raportit
Sisäkenttien SM-kilpailuissa, 9. TEHO Finnish Tour, ratkottiin perjantaina kaksinpelin välieräpaikat. Nelin- ja sekanelinpelissä jaettiin ensimmäiset mitalit.
SM-KILPAILUT: KAAVIOT | OTTELUAIKATAULU
KUVAGALLERIA
LIVESTREAM
Haavisto ja Ahti vakuuttavasti välieriin

SM-kilpailuiden kaksinpelin välieräparit ratkottiin perjantaina Kauniaisissa. Päivän ensimmäisen välieräpaikan nappasi toista kertaa urallaan SM-tasolla Emma Kuusisto (JTS), joka kukisti puolivälierissä kolmanneksi sijoitetun Emelie Gabranin (ÅLK) 7-5, 6-4. 20-vuotias Kuusisto on nähty SM-kisojen välierissä viimeksi vuonna 2022.
Välierissä jyväskyläläinen Kuusisto kohtaa kilpailun ykkössijoitetun Ella Haaviston (Smash). Haavisto kukisti välierissä tasokkaassa kamppailussa Iben Molin (LVS) erin 6-3, 7-5. Vaihderikkaassa ottelussa molemmat pelaajat pyrkivät hallitsemaan pisteitä ja pallo sai kyytiä.
”Oli kova taistelu. Iben pelasi todella hyvin eikä antanut ilmaiseksi välieräpaikkaa. Tuntui, että onnistuin voittamaan ratkaisevat pisteet ja sen avulla sain käännettyä ottelun mulle. Oli hyvää peliä molemmilta ja varmasti kivaa seurattavaa katsojille.”
Haavisto hakee Kauniaisissa uransa kolmatta Suomen mestaruutta ja samalla tuplakulta on mahdollinen, kun Haavisto ja Venla Ahti (Smash-Kotka) pelaavat lauantaina yhdessä nelinpelin loppuottelussa.
”Tuplakulta on tähtäimessä; yritän mennä omalla hyvällä pelillä kentälle ja sitä kautta saada mahdollisimman hyvää tulosta aikaiseksi”, päätti Haavisto.
Kahdesta kultamitalista kamppailee myös Ahti, joka selvitti tiensä kaksinpelissä neljän parhaan joukkoon numeroiden valossa helpoiten. Ulkokenttien Suomen mestari Ahti voitti puolivälierissä vasenkätisen Saara Aerilan (ÅLK) erin 6-2, 6-2. Ahti jatkoi vahvoja otteita toisen kierroksen ottelusta. Neljäs ja viimeinen semifinaalipaikka kuuluu toiseksi sijoitetulle Nuppu Palmille (Smash). Palm kaatoi puolivälierissä seuratoveri Wilhelmina Vainikan (Smash) kolmessa erässä 6-1, 3-6, 6-1.
PUOLIVÄLIERÄT
[1] Ella Haavisto, Smash – Iben Mol [7] 6-3, 7-5
[3] Emelie Gabran, ÅLK – Emma Kuusisto, JTS [6] 5-7, 4-6
[4] Venla Ahti – Saara Aerila, ÅLK [5] 6-2, 6-2
[2] Nuppu Palm, Smash – Wilhelmina Vainikka, Smash [8] 6-1, 3-6, 6-1
Välierissä kohtaavat Säätelä – Lassila ja Leskinen – Hedman

Miesten sarjassa neljän parhaan joukkoon tiensä raivasi ensimmäisenä Jeri Lassila (Smash). Yliopistokentiltä Suomeen palannut Lassila voitti puolivälierissä varmalla tekemisellä seuratoverin Arttu Ronkaisen (Smash) 6-2, 6-4. Lassila on voittanut Suomen mestaruuden kerran urallaan ulkokentillä, mutta hakee ensimmäistä kultaista mitalia vielä sisäkentillä. Välierissä Lassila kohtaa toiseksi sijoitetun Leevi Säätelän (HVS). Kokenut Säätelä kukisti puolivälierissä 15-vuotiaan Alex Tuomolinin (HVS) erin 6-2, 6-4. Säätelä ylsi vuosi sitten hopealla Kauniaisten kovilla sisäkentillä.
Toisessa välierässä kohtaavat hallitseva Suomen mestari Santtu Leskinen (Ducks) ja Alex Hedman (HVS). Leskinen taisteli perjantai-illan trillerissä täydet kolme erää Felix Alopaeusta (Smash) vastaan. 18-vuotias Alopaeus pääsi jo toisessa erässä syöttämään otteluvoitosta, mutta Leskinen onnistui kaivamaan itsensä vielä mukaan peliin. Vielä kolmannessakin erässä Leskinen nousi takaa-ajoasemasta johtoon ja lopulta onnistui sinetöimään ottelun nimiinsä lukemin 6-7, 7-5, 6-3.
Hedman voitti oman puolivälieräottelunsa niin ikään kolmessa erässä Lucas Erikssonia (ÅLK) vastaan 6-2, 6-7, 6-0. 29-vuotias Hedman on tehnyt paluuta kansallisille kilpakentillä tänä vuonna ja pelaa nyt ensimmäistä kertaa urallaan kaksinpelin välierissä SM-kisoissa.
PUOLIVÄLIERÄT
Alex Hedman, HVS – Lucas Eriksson, ÅLK 6-2, 6-7, 6-0
[5] Santtu Leskinen – Felix Alopaeus, Smash 6-7, 7-5, 6-3
[3] Jeri Lassila – Arttu Ronkainen [7] 6-2, 6.4
[2] Leevi Säätelä, HVS – Alex Tuomolin, HVS 6-2, 6-4

Nelinpelin finalistit selvillä
SM-kisojen ensimmäiset mitalit jaettiin perjantaina, kun nelinpelin finaalipareja ratkottiin TARGA arenalla.
Naisten sarjassa nelinpelin finaaliin tiensä selvittivät ykköseksi sijoitetut Ahti/Haavisto sekä hallitsevat ulkokenttien nelinpelin Suomen mestarit Aada Inna (HVS)/Eeva Ristola (Smash-Kotka). Ahti/Haavisto pari kukisti välierissä ennakkoluulottomasti esiintyneet Ilona Kanerva (HLK)/Hanna Vänni (TaTS). Inna ja Ristola puolestaan esiintyivät vakuuttavasti Palm/Sade Scharlin kaksikkoa vastaan, joka joutui kuitenkin keskeyttämään ottelun loukkaantumisen vuoksi.
Miesten nelinpelissä finaaliin tiensä selvittivät ensimmäisinä Juho-Eric Biggs (SVS) ja Lucas Eriksson (ÅLK), kun välierissä kaatui Smashin Rasmus Rapo/Elis Fjällberg. Biggs hakee lauantaina vuoden toista Suomen mestaruutta nelinpelissä; kesällä SM-kultaa Biggs juhli yhdessä Patrik Niklas-Salmisen kanssa. Nelinpelin finaalivastustaja selviää perjantai-illan viimeisen ottelun jälkeen, jossa kohtaavat ykkössijoitetut Niklas Korsström (GT)/Leo Stenlund (ÅLK) ja Alopaeus/Otso Martikainen (HVS).
Sekanelinpelissä finaalipaikkaa tuulettivat Niklas Korsström/Iben Mol sekä Jussi Tiainen (V-P)/Emma Virtanen (ÅLK).
TULOKSET
[1] Ella Haavisto, Smash/Venla Ahti, Smash-Kotka – Ilona Kanerva, HLK/Hanna Vänni, TaTS 7-5, 6-2
[2] Aada Inna, HVS/Eeva Ristola, Smash-Kotka – [3] Nuppu Palm, Smash/Sade Scharlin, ÅLK 6-3, 5-4 rtd.[4] Juho-Eric Biggs, SVS/ Lucas Eriksson, ÅLK – Rasmus Rapo, Smash/Elis Fjällberg, Smash 6-2, 7-5
[1] Niklas Korsström, GT/Leo Stenlund, ÅLK – [3] Felix Alopaeus, Smash/Otso Martikainen, HVS[1] Niklas Korsström, GT/Iben Mol, LVS – Peetu Pohjola, TaTS/Khloe Kärkkäinen, TaTS 6-3, 6-4
[2] Hermanni Tiainen, TaTS/Oona Mol, LVS – Jussi Tiainen, V-P/Emma Virtanen, ÅLK 6-4, 2-6, 7-10

KAAVIOT & TULOKSET
NAISTEN KAKSINPELI
MIESTEN KAKSINPELI
NAISTEN NELINPELI
MIESTEN NELINPELI
SEKANELINPELI
SM-kilpailut jatkuvat lauantaina klo 13.00 alkaen. Ohjelmassa on kaksinpelin välierät ja nelin- ja sekanelinpelin loppuottelut.
SM-kilpailuita on mahdollista seurata myös livestreamin välityksellä; kentän 1 & 2 ottelut ovat nähtävillä Tennisliiton YouTube-kanavalta.
Jaa:

