Virtanen tekee paluun kentille US Openissa – ”Nyt fiilis on hyvä ja nälkäinen.”

19.8.2025  |  06:52  |  Ennakot

Otto Virtanen tekee paluun kilpakentille polvivamman jälkeen, kun hän aloittaa urakkansa US Openin karsinnoissa. Kyseessä on kauden viimeinen grand slam -kilpailu.

Virtanen pelasi edellisen kerran kesäkuun alussa nurmikaudella. Polvivamman vuoksi hän joutui jättämään väliin Wimbledonin, mutta nyt kuntoutus on takana ja intoa riittää pelikentille.

”Kuntoutus on sujunut hyvin ja olen saanut tehtyä töitä suunnitelmallisesti koko kesän ajan. On ollut tärkeää, että polvi on vahvistunut askel askeleelta, ja nyt tunnen olevani valmis palaamaan takaisin kilpailuihin. Tietysti tauon jälkeen into päästä kentälle on todella kova”, Virtanen kertoo.

Viime vuonna Virtanen ylsi New Yorkissa pääsarjaan karsintojen kautta ja eteni aina toiselle kierrokselle. Tänä vuonna ennen kilpailua peleistä on taukoa yli kaksi kuukautta, mutta tavoitteena on jatkaa nousujohteista kehitystä. Ennen loukkaantumista 24-vuotias Virtanen voitti nurmella Birminghamin ATP Challenger -kilpailun.

”Ennen loukkaantumista pelini oli menossa hyvään suuntaan ja niistä esityksistä jäi paljon positiivista mieleen. Nyt fiilis on hyvä ja nälkäinen. Tavoitteena on pelata rohkeasti ja antaa itsestäni kaikki kentällä, ja katsoa mihin se riittää”, Virtanen sanoo.

Virtanen (ATP-117) on sijoitettu karsinnoissa yhdeksänneksi ja kohtaa avauskierroksella villillä kortilla mukana olevan yhdysvaltalaisen Benjamin Willwerthin (ATP-1178). 18-vuotias Willwerth edustaa isäntämaan nousevaa nuorta kaartia. Ottelu on ohjelmassa tiistaina noin klo 19.30 Suomen aikaa.

US OPEN KARSINNAT

Virtasen lisäksi US Openissa pelaavat suomalaisista Emil Ruusuvuori, Harri Heliövaara sekä juniorit Oskari Paldanius ja Linus Lagerbohm.

Jaa:

Seuraava uutinen: Virtanen palasi kentille… →